Kohta on taas täydenkuun aika,ja nouseva kuu valaisee kauniisti.
Olen aina pitänyt kuutamosta ja kirkkaasta tähtitaivaasta. Niitä voisi ihailla loputtomiin..ainakin niin kauan ennenkuin alkaa varpaita kipristellä ja sormenpäissä tuntua pakkanen:)
Kynttilät ja lyhdyt tuovat tähän hämärään aikaan myös tunnelmaa,ja josko ne tontutkin löytäisivät paremmin tänne kun kotipolku on valaistu lyhdyin:)
Nämä yllä olevat kuvat otin tänään iltapäivällä joskus kolmen aikoihin,joten kyllä alkaa päivä olemaan lyhyt. Muutama tunti valoisaa hetkeä ennen hämärän laskeutumista.
Rauhallisia loppuviikon päiviä kaikille !
Kirpeä pakkasilma houkutteli pienimmäisen kanssa päiväkävelylle katsastamaan josko vaikka tontut ovat jo olleet liikkeellä:)..No,ei näkynyt tonttujen jälkiä vaan kotiriekot olivat kipitelleet hangella. Riekkoja onkin ollut parina viime vuonna todella vähän.
Yllä olevassa kuvassa näkyy meidän kotijänkämme. Hieman eri tunnelma kuin elokuisena hellepäivänä valtaisan sääskiparven ympäröimänä;)
Riekko on lumikengillään juossut hangella
Oikein hyvää alkanutta uutta viikkoa kaikille!
Voihan mahoton! Kuinka se aika rientääkin nopeasti,nyt tulee vuosi siitä kun aloitin blogin pitämisen.
Joten,aivan aluksi toivotan teidät lukijat tervetulleeksi Maahisten maahan ja istukaahan alas ja nauttikaa kuppi kuumaa ja vastaleivottuja joulutorttuja:)
Silloin vuosi sitten mietin hyvin pitkään,että aloitanko blogin pitämisen,tottapuhuen en ole mikään "somessa"viihtyvä ihminen,eikä minulla oikein ole sellaiseen aikaakaan,on niin paljon muuta tekemistä:)
Mutta mitä enemmän asiaa ajattelin,niin alkoi tuntua siltä,että miksipä ei,voisihan tätä blogin pitämistä ainakin kokeilla. Ja aivan päällimmäisenä ajatuksena oli se että jos edes yksikin ihminen saa iloa ja inspiraatioita omaan elämäänsä ja on kiinnostunut tällaisesta elämäntavasta,niin blogi on tehnyt tehtävänsä:)
Ja onhan tämä vähän kuin avaisi ovet vieraille ihmisille omaan kotiinsa,ja toivottaisi tervetulleeksi♥
Tähän matkan varrelle on mahtunut monia mutkia,kivisiä polkuja ja kaatumisia,mutta aina on noustu ylös ja jatkettu tallustamista. Voin suoraan sanoa,että ensimmäiset vuodet eivät olleet pelkkää ruusuilla tanssimista,vaan oikeastaan kaikkein raskainta aikaa. Osin aivan siitä syystä,että itsellä oli niin paljon "suuria suunnitelmia" ja haaveita tällaisesta luonnonläheisestä elämästä,ja todellisuus kyllä oli jotain aivan muuta,kovaa arkista työtä kolmen pikkulapsen ja eläinlauman kanssa. Ja hieman huolta siitä,että pitäsi torppaakin laitella kuntoon..Näin jälkiviisaana on hyvä sanoa itselleen,että ehkä aivan kaikkea haaveilemaansa ei kannata ahnehtia samaan syssyyn;)
Ja ennen kaikkea rohkaisuna kaikille,että ei kannata heti lannistua ja heittää hyvästejä unelmilleen,vaan tekee asiat pikkuhiljaa ja yrittää muistaa nauttia juuri siitä hetkestä ja elämäntilanteesta,eihän se elämä muutoinkaan ole koskaan valmis(itsellä vielä hieman opettelemista tämän asian suhteen;)
Mutta nyt kun elämä on asettunut uomilleen ja meillä molemmilla on varmuus siitä,että juuri tämä on sellaista elämää mitä haluamme,niin sitä jaksaa aivan eri tavalla ja nauttii joka hetkestä(ainakin melkein!;),ja ennen kaikkea on kiitollinen siitä,että kaikesta huolimatta tuli valittua juuri tämä mutkainen polku,eikä sitä suorinta tietä:)
Pienin askelin kohti haaveita ja unelmia,ja ehkäpä hitunen rohkeutta myös,siinäpä minun neuvoni♥
Ja kiitos aivan kaikille lukijoille,jotka käytte meillä kyläilemässä tämän blogin kautta,on mukava avata ovet teille! ♥
Vielä jokunen päivä,niin täällä pohjoisessa Lapissa alkaa kaamosaika,eli aurinkoa ei näy pariin kuukauteen,vasta tammikuun loppupuolella taas aurinko pilkistää horisontin takaa ja alkaa vähitellen lämmittämään.
Kaamosajassa on ihan oma tunnelmansa ja värisävyt. Iltapäivällä on ns.sininen hetki,jolloin ulkona on kauniin sinisen sävyjä. Ja toisinaan taivaanranta hehkuu voimakkaan vaaleanpunaisena.
Ja tänään aamulla oli kaikkialla häikäisevän valkoista. Kaamosaika ei siis tarkoita täydellistä pimeytttä,päinvastoin, silloin luonnossa voi nähdä sellaisia värisävyjä ja hetkiä,jotka ovat ainutlaatuisia ja upeita:) Harmi vain,kun tällä minun vanhalla kameralla ei saa tallennettua kuviin juuri sitä oikeaa kaamoksen tunnelmaa,mutta ehkä edes aavistuksen verran ;)
Mikäs kummajainen tuossa yllä olevassa kuvassa oikein on?!.. Piti pukea meidän pienimmäinen parin villapeiton ja luhkan alle,jotta tarkeni istua hetken aikaa ahkiossa,kun kävimme viemässä tienvarteen kynttilät lyhtyihin ja odottelimme sisikoja koulutaksin kyydistä:) Ne on aina nämä talven ekat pakkaset mukamas niin kylmiä! Sitten pakkaseen taas tottuu pikkuhiljaa:)
Oikein mukavaa torstaita täältä pakkasen ja hämärän keskeltä!
Ulkona paukkuu pakkanen,ja aamusella oli tuvassakin aika viileää. Siispä aivan ensimmäiseksi tulet hellaan ja teepannu sekä puurokattila liedelle porisemaan. Näin nämä aamut usein alkavat tässä torpassa.
❤
Meillä on pääasiallisena lämmönlähteenä vanha puuhella,joka oli talossa tänne muutettuamme. Taitaapa olla Siro nimeltään..,vaikkei minusta kovin siro ollut silloin kun muutimme ja asetuimme taloon. Ei mikään huikea kaunokainen,niin kuin jotkut vanhat valurautaiset puuhellat ovat,mutta pikkuhiljaa aloin tykkäämään tästä meidän hellasta ja unohdin turhan haaveilun "jostakin uudesta kauniimmasta". Tämä meidän Siro on oikein näppärä ja käytännöllinen! Pieneen puupesään menee juuri sopivan kokoisia pieniä,pyöreitä koivupuita,joita on raivattu sieltä täältä ympäri tonttia,jotta on saatu eläimille lisää laidunalueita. Hella lämpiää nopeasti ja levittää ihanaa lämpöänsä ympäri tupaa:)
Joskus oikein tuulisilla ilmoilla puuhellan lämpö tosin taitaa haihtua harakoille,ja sellaisina myrskypäivinä lieden uunikaan ei oikein tahdo lämmetä tarpeeksi,jotta siinä voisi paistaa leivonnaisia. Hauduttaminen kyllä onnistuu oli keli ulkona millainen tahansa.
Yleensäkin ruuanvalmistus puuhellalla ei ole hätäisen hommaa,menee oma aikansa että hella ja varsinkin uuni lämpiää sopivan lämpöiseksi ja tietenkin on muistettava ruokkia tulta,etteivät pannukakut lätsähdä uunissa! :)
Ja niinkuin jokainen vanha tulipesä,ovat nämä vanhat puuhellatkin yksilöitä,jokainen juuri omanlaisensa♡,ja meneekin aina aikaa että oppii tuntemaan oman hellansa läpikotaisin ja tutustuu hellan sielunelämään♡
Voi että! Minultakin meni varmasti pari-kolme vuotta ennen kuin opin "käyttämään"puuhellan uunia ruuanvalmistuksessa ja paistamisessa. Hieman epäilin uunin kykyjä vaikkapa pullien paistamisen suhteen..Vaan turhaanpa epäilin,puu-uunissa paistuu maailman parhaimmat pullat,sämpylät,pannukakut ym.herkut! :)
Ja ruokien hauduttamisessa hella on vertaansa vailla! Talvisin meillä syödäänkin aika paljon pataruokia ja keittoja. On niin helppo laittaa ruoka-aineet isoon pataan hautumaan ja sillä aikaa tehdä muita hommia. Ruoka valmistuu melkein itsekseen:)
Täytyy tässä vielä mainita,että meidän perheessä tällainen tapa elää ei olisi mahdollista,jos me molemmat kävisimme tilan ulkopuolella töissä. Eli,jommankumman on oltava kotosalla melkein koko ajan. Ja minä mielelläni olen:)Varsinkin talvella taloa on lämmitettävä aamusta iltaan ja eläimet on hoidettava,vedet kannettava ja lämmitettävä.
Ei tästä tulisi kertakaikkiaan mitään muuten,eipä olisi aikaa laitella ruokaa puuhellalla ja leipoa lapsille välipalaksi tuoreita sämpylöitä. Olen kiitollinen siitä,että minulla on mahdollisuus olla kotona lasten ja eläinten kanssa❤
Ensi viikonloppuna paistetaan uunissa ekat piparkakut ja joulutortut. Paitsi jos sattuu myrskykelit,niin sitten on tyytyminen lettuihin! ;)
Oikein hyvää alkanutta uutta viikkoa kaikille lukijoille!
Tänään oli taas aivan upeat värit ulkona,huurre on kuorruttanut puut kauniin valkoisiksi ja maisema on todella kaunis.
Ajattelin jakaa nämä kauniit talvipäivän kuvat ja tunnelmat teidän kanssanne:)
Rauhallista Launtai-iltaa kaikille lukijoille!
Nyt tuleekin hieman erilainen kirjoitus mitä yleensä tänne kirjoittelen.
Eilen illalla kyllä säikähdettiin lasten kanssa oikein todenteolla!..
Rauhallinen koti-ilta,oltiin juuri tultu tyttöjen kanssa pulkkamäestä sisälle lämpimään tupaan ja laittelin teevettä kiehumaan,kello tikittää taustalla ja kynttilät mukavasti palavat ja on ihanan rauhallista...,sitten aivan yhtäkkiä tuvan ikkunan takana loistaa epätodellisen kirkas valo,sellainen sinertävä valo.
Aivan ensiksi mieleeni tietenkin tuli että joku on on autolla tulossa pihaan..mutta eihän pihaan asti pääse autolla näin talviaikaan. Kummallista! Ja siinä kun tyttöjen kanssa ihmeteltiin säikähdyksen vallassa sitä erittäin kirkasta valoa,niin alkoi kuulua tasaista jyrinää,kuulosti siltä kuin jyrinä olisi tullut talon katolta..Ei muuta kuin pihalle katsomaan,mitä ihmettä oikein tapahtuu! Koiratkin olivat aivan vauhkoina,Nappi ryntäsi sisälle heti kun raotin ovea.
Jyrinä vain jatkui,mutta mitään ei näkynyt. Ja sitten tuli taas ihanan hiljaista.
Mietin,että voisikohan olla erittäin harvinainen talviukkonen kyseessä,ja tuli kyllä mieleeni sekin,että ovatkohan avaruuden asukkaat tulleet vierailulle..ei minulla mitään heitä vastaan ole,mutten ehkä omalle pihalleni haluaisi kuiten ;)
Meni hetken aikaa,ja kuultiin sitten tutuilta Inarijärven toiselta puolen,että sielläkin oli huomattu sama valoilmiö. Pieni helpotus tuli! Huh! Emme siis olleet ainoita,jotka näkivät ja kuulivat kummia!
Mikä lie pyrstötähti,niinkuin Muumilaaksossa,mutta rehellisesti sanottuna toivon,että oli ainoa kerta elämässäni kun tällaista koen! Kyllähän siinä tuli vaikka mitä mieleen.
Toivottelenkin kaikille oikein erityisen rauhallista viikonloppua!
Olen varmaan jo aika monta kertaa maininnut sen,että tärkein syy siihen miksi valitsimme juuri tämän paikan,tai voisi paremminkin sanoa miksi ihastuin juuri tähän paikkaan,on ympäröivä luonto.
En suinkaan ihastunut tähän hieman rähjäisessä kunnossa olevaan pikkuiseen taloon,se ei siis ollut rakkautta ensi silmäyksellä!;),mutta tämä ympäröivä luonto kyllä vei sydämeni heti ensimmäisellä kerralla kun kävimme katsomassa paikkaa silloin reilu kahdekasan vuotta sitten.
Tämä tila on aikanaan ollut ihan oikea erämaatila,lähellä kulkeva vanha Sevettijärventie valmistui vasta 6o-luvulla. Sitä ennen kuljettiin poropolkuja pitkin.Tila sijaitsi sopivan etäisyyden päässä Inarijärveltä,eikä Norjan puolelle Jäämeren rantaan ole kuin reilu 100km. Tila oli siis sopivasti kulkureitin varrella kun poroilla kuljetettiin tavaroita Norjan puolelta vaikkapa Inarin kirkonkylälle.
Ovat kyllä aikanaan osanneet valita hyvän paikan! Tässä on kaikki ympärillä mitä tarvitsee, pieni järvi,johon laskee pikkuinen puro,hillasuot,ja tietenkin metsää,ja hiljaisuutta:)
Meillä täällä Suomessa on ainakin vielä, puhdasta vettä,sekä puhdasta ilmaa hengittää ja jonkun verran vanhoja ikimetsiä jäljellä. Voi kunpa ihmiset ymmärtäisivät niiden arvon,sitä ei voi rahassa mitata. Puhdas luonto on kaikkein arvokkainta mitä voimme "omistaa".
Ainakin itselläni luonnon kunnioitus on kaiken perustana. Ihan sama olemmeko järvellä kalastamassa,vai metsässä pomimassa marjoja,tai vaikka hakemassa katajanoksia joulukoristeluihin,niin otamme vain sen verran kuin tarvitsemme. Ja muistan aina kiittää:)
Tänään kävimme pienimmän kanssa hakemassa jokusen katajanoksan koristeeksi ja myös antamaan suojausta(katajan on uskottu parantavan ja suojaavan),laitan nipun katajanoksia ulko-oveen,navetan oveen,sekä kanalan ovikin saa koristeen. Perinteinen joulukranssi on laitettu oveen onnea tuomaan,sekä suojaamaan taloa ja talonväkeä esim.kateilta. Minä en taida tehdä kransseja,vaan kaunis nippu oksia saa ajaa saman asian:)
Kataja on erittäin hidaskasvuinen,joten olen hyvin varovaisesti napsinut muutaman oksan sieltä täältä. Meidän pihapiirin lähistöllä kasvaa useita katajapensaita.
Syksyllä keräsimme tyttöjen kanssa myös katajanmarjoja,ja niitäkin otimme vain kourallisen ja kuivasin ne. Marjat ovat hyvää maustetta vaikkapa poronpaistin kanssa.
❤ Toivottelen oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille lukijoille!❤
Niin se viikonloppu taas vierähti kuin ohimennen,arkisia hommia tehden.
Saunanlämmitystä ja eläinten ulkoilutusta. Laskin lampaat ja Ompun jaloittelemaan aitaukseen,kun eilen oli niin mukava talvipäivä. Omppua onkin käsiteltävä ja taluteltava paljon,jotta totuu pienestä pitäen kaikenlaiseen touhuiluun..jos meinaa saada siitä hyvän lypsylehmän aikanaan:)
Pääsiskö sisään tupaan?
Ja juhlittiin täällä isänpäivääkin sen verran,että leivottiin suklaakakku ja laskettiin tyttöjen kanssa pulkalla mäkeä.
Suklaakakku ON hyvää:)
Tämä oli tällainen pikainen sunnuntain tervehdys kaikille lukijoille.
Toivottelen oikein leppoisaa sunnuntai-iltaa aivan kaikille:)
No jo vain taisi talvi tulla jäädäkseen vähäksi aikaa! Ainakin lumimäärästä päätellen...
Huh! Märän ja painavan lumen lapioiminen ja kolaaminen käy melkein työstä! No, ainakin kuntoilusta vai olisikohan hyötyliikunta osuvampi sana..hikihän siinä meinaa tulla kun pukkailee lumikasoja sinne tänne..
Ja tulikin siinä lunta lapioidessani mieleeni joku vuosi takaperin erään lääkärin minulle esittämä kommentti"että pienten lasten äidin olisi hyvä harrastaa kuntoilua,esim.käydä päivittäin lenkillä",siis mitä! Olin niin pöyristynyt,etten edes osannut vastata mitään lääkärin sanomisiin(Olin sitäpaitsi ihan muissa asioissa käymässä tohtorilla).
Nyt jos kuulisin saman kommentin,niin osaisin kyllä sanoa takaisin:)
Ei aivan ensimmäiseksi tulisi mieleeni iltasella,lasten jo nukkuessa,lähteä juoksulenkille. Kaiken päivän mittaan tehtyjen arkihommien jälkeen pitäsi vielä vetäistä muutaman kilsan lenkki! Ajatuskin saa hengästymään! Minä mieluummin vietän sen parin tunnin"oman ajan" vaikkapa kirjoittelemalla tätä blogia ja juomalla iltateen kaikessa rauhassa,ilman jatkuvaa juoksentelua Nöpösen perässä:)
Tavallisen arkipäivän mittaan tulee kuntoiltua aivan tarpeeksi ja haukattua raitista ilmaa,varsinkin näin talvella. Kannan vedet eläimille ja taloon,sekä heinäpaalien nostelukin katsotaan varmasti kuntoiluksi,ja entäpä lumien kolaaminen ja lapioiminen,polttopuiden vetäminen ahkiolla Nöpösen istuessa kyydissä..siinä kun suhailee ahkio perässään pitkin pihaa,niin melkein urheilustahan se käy.
Ja on paljon mukavampaa kuin turhan hölkkäily!:) Tämä on tällaista hidasta elämää,ja omaehtoista tekemistä ja puuhastelua pitkin päivää,ei missään muotoa tehokasta,eikä ole tarkoituskaan.
Joten,nauttikaahan iltateenne hyvällä omallatunolla,niin minäkin teen ja huomenna aamusella menen taas lapioimaan lunta..sitä nimittäin satelee koko ajan!
Lapset ainakin ovat aivan riemuissaan lumesta! :)
Kirjoittelin joskus kesällä vanhan talon korjaamisesta ja asumisesta vanhassa talossa.
Asuminen ja eläminen vanhassa talossa on kierrätystä parhaimmillaan.
Ja varmasti hyvin moni,joka on hankkinut itselleen vanhan kaunokaisen,on saanut kuulla lukuisia kommentteja"että eikö olisi parempi purkaa vanha pois ja rakentaa uusi?"
No,en ala nyt sen enempää remontti-ja korjaushommista kirjoittamaan,se olisikin loputon kirjoitus se...;)
Kyllähän meilläkin oli vaikka mitä ajatuksia ja suunnitelmia tämän vanhan torpan suhteen kun tänne muutettiin,mutta asumisen ja käytännön kokemuksen myötä sitä vähitellen huomattiin,että oikeasti emme tarvitse aivan kaikkea "nykyajan mukavuuksia"..
Suunnittelin perusteellista keittiöremonttiakin,eli toisinsanoen uutta varusteltua keittiötä jostakin keittiöfirmasta(nyt jo onneksi hieman naurattaa omat silloiset suunnitelmani),uusi keittiökaapisto olisi vienyt suurimman osan tupakeittiöstämme,ja ei vanhaan torppaan ole kovin helppoa ainakaan mitään standardimittojen mukaan tehtyä asentaa,kun joka nurkka on hieman vinksallaan:)..vähän niinkuin Peppi Pitkätossun talossa,kaikki on vähän vinksallaan ja saa ollakin!:)
Melkein kaikki kodin huonekalut ovat käytettyjä ja vanhoja, ainoa huonekalu mikä on ostettu uutena,on tyttöjen huoneen kerrossänky. Pitkään etsin sopivaa vanhaa sänkyä,mutta ei vain löytynyt,huonekorkeus on sen verran matala,että oli vaikea löytää juuri sopivan kokoista kerrossänkyä kolmelle. Kaikki muut ovat joko saatuja,tai kirpputoreilta löytyneitä aarteita ja taitaa pari ihanuutta olla jostakin antiikkikaupasta aikanaan hankittuja.
Itselläni rakkaus vanhoihin esineisiin ja huonekaluihin syttyi opiskellessani huonekalupuusepäksi parikymppisenä (ei tosin uskoisi että tässä talossa asuu puuseppä!),tykkään näet kaikesta hieman rosoisesta ja patinasta pinnassa vaikkapa huonekaluissa.
Jos esine on muuten ehjä ja tukeva,niin en oikein raaski laittaa uutta maalipintaa,vaan pidän siitä että käytön jäljet ovat näkyvillä.
Ja onhan näissä vanhoissa huonekaluissa sekin hyvä puoli kauneutensa lisäksi,kun ovat jo kestäneet jopa sen 100 vuotta,niin todennäköisesti kestävät vielä toisenkin 100 vuotta!:)
Siis eläköön vanhat narisevat lautalattiat sekä hieman vetoiset torpat,ja vanhat aarteet !
