tiistai 29. lokakuuta 2019

Talvi saapui Turvejärvelle


Edellisestä kirjoittelusta onkin taas vierähtänyt hetki jos toinenkin,ja syksy on vaihtunut talveen. Tuntui oikestaan siltä kuin talvi olisi tänä vuonna saapunut yhden päivän aikana. "vielä eilen oli syksy ja nyt on jo ihan oikea talvi"! Näin lapset huudahtivat eräänä aamuna ulos katsoessaan♡






Syyskalastuskin jäi vähän vähemmälle tänä syksynä,hyvä ettei vene jäätynyt kotirantaan kun oli yön aikana tehnyt pakkasen ja meidän matala ranta oli aamulla  kauniissa riitteessä. Yleensä olemme vielä näin lokakuun loppupuolella  laskeneet verkot veteen ja kalastaneet siiat pakastimeen. 



Sen verran sentään ehdimme järvelle ennen pakkasrouvan saapumista,että jokunen kaunis iso siika on nyt kuiten pakastimessa,kiitos Ahdille ja vedenhaltijoille♡



Tämä alkutalven aika on aina sellaista,että menee jonkun aikaa,jotta pääsee taas talven rytmiin mukaan,kaikki tekemiset vievät enemmän aikaa ja ovat hitaampia tehdä,mutta taas toisaalta aivan ihanaa vuodenaikaa,hiljaista,puhtaan valkoista,joskus jopa melkein sanattoman kaunista♡



Haluan tämän blogini kautta kiittää teitä kaikkia jotka kävitte meillä kylässä syyskuussa avoimien ovien päivänä,kiitos vielä.
Oli ihana päivä ja ennenkaikkea ihania vieraita♡
Ensi vuonna uudestaan! Olisi mukava järjestää myös joulun aikoihin jouluiset avoimet ovet täällä meidän tuvassamme♡




Minä toivottelen kauniita pakkaspäiviä kaikille lukijoille ja palailen tänne kirjoittelemaan kaamosajan kuulumisia ja tunnelmia♡