perjantai 27. huhtikuuta 2018

Kohtuullista arkea ja elämää

Tämä aihe tuntuu nousevan useasti kirjoituksissani esille,nimittäin kohtuullisuus. Mitä se itse kullekin tarkoittaa ja merkitsee. Joillekin sanasta kohtuullisuus saattaa tulla mieleen vaikkapa nuukailu tai jopa kurjuus..





Kohtuullisuus ja kiitollisuus,kaksi kaunista sanaa,jotka kuvaavat hyvin nykyistä elämänasennettani ja suhtautumista pieniin arkisiin asioihin. 

Tähän sopisi hyvin esimerkiksi puhdas vesi,jota meillä (vielä)täällä kotosuomessa riittää,meillä on koko maa täynnä pieniä ja suuria järviä,jokia,puroja..ja varsinkin täällä pohjoisessa vesi on monin paikoin niin puhdasta,että sitä voi huoletta juoda. Ajatelkaa,miten etuoikeutettuja olemmekaan! Meilläkin tuossa pikkuinen metsäjärvi,josta voimme hakea puhdasta juomavettä:)Yksi suuri kiitollisuuden aihe myös♡




Mutta vaikka meillä täällä Suomessa vettä riittää yllinkyllin,niin ei kai sen silti tarvitse tarkoittaa ylenmääräistä tuhlaamista,sitä että lasketaan suihkusta kerralla satoja litroja lämmintä vettä;) Ja minä olen itse aikoinaan ollut aivan kauhea tuhluri! ..Melkein jo hävettää ihan,kun muistelee!


Nyt kun melkein kaiken käyttö-ja juomaveden joutuu,(tai saa) kantaa,niin sitä vähitellen pakostakin huomaa että aika vähällä vesimäärällä tulee oikein hyvin toimeen. Ja etenkin,kun kaikki likavedetkin on vielä kannettava pihalle kompostin taakse.
Ja jos mielii ja tarvitsee lämmintä vettä,on se ensin lämmitettävä,joko hellalla tai vesipadassa. Hellan päällä isossa kattilassa vesi pysyy mukavan lämpöisenä pitkään.




En ole sen kummemmin laskenut vedenkulutustamme,mutta näin äkkiseltään arvioisin keittiöhommiin kuluvan parikymmentä litraa vettä,eli kaksi sankollista päivässä. Ja jos sattuu tiskauspäivä,niin silloin varmaan 3 ämpärillistä.

Kotieläimille tarvitsee päivittäin jo useamman sangollisen,suurin vedenjuoja on lehmä,vaikkei vielä ole edes lypsyssä. Lampaat eivät itse asiassa juo kovin paljon,paitsi kovilla pakkasilla lämmin vesi maistuu.

Ja saunapäivä tieten sitten erikseen,ja pyykinpesu,joka  talviaikaan suoritetaan saunapäivänä ja silloinkin pestään vain kaikki pakolliset pyykit.. Ei ainakaan toistaiseksi ole tyttöjen tarvinut mennä kouluun likaisilla vaatteilla;)
Isommat lakanapyykit oddottelevat kevättä ja raitista ulkoilmaa kuivaamaan:)

Ja nyt onkin jo jonkin aikaa ollut aivan mukavat pyykinkuivatusilmat.




Miten sitä osaakaan talven jälkeen nauttia siitä,kun voi ottaa pulsaattorin käyttöön,eikä tarvitse pestä nyrkkipyykkiä. Pyykinpeseminen tuntuu suorastaan mukavalta ja helpolta;)

Kaipa sekin on jonkinlaista kohtuullisuutta,kun asumisneliöitä ei ole kovin paljoa. Meidän kuusihenkinen perheemme mahtuu aivan hyvin 55 neliön torppaan;kylmä porstua,tupakeittiö,makuualkovi sekä kaksi kammaria. Ainakin toistaiseksi olemme pärjänneet aivan hyvin. Ja mikä tärkeintä ja parasta,kuistilta aukeaa aivan mahdottoman suuri olohuone,josta ei tila lopu kesken;)
Luulen,että tämä sama neliömäärä vaikkapa kerrostaloasunnossa,alkaisi ahdistamaan,mutta täällä tilaa ja kotia on myös ympäröivä luonto.

Ja sähkönkulutus on yksi asia,missä olemme yrittäneet olla kohtuullisia,vaikka se näillä nykyisillä sähkönsiirtohinnoilla on miltei mahdotonta. Ainoa kodinkone keittiössä on kahvinkeitin ja kaapista löytyy sähkövatkain. Torpassa on pakastin mutta ei jääkaappia. Valaistus ja pakastin,sekä talvisin käytössä oleva patteri ovat suurimmat sähkönkuluttajat. Tavoitteena olisi olla joskus omavarainen sähkön suhteen..mutta siihen saattaa mennä vielä jokunen vuosi.. 


Olemme nyt tehneet sellaisen kohtuullisen päätöksen,että meillä on auto käytössä vain puolisen vuotta,eli toukokuulta lokakuun loppuun.Talviaika järjestetään niin,että pärjäämme julkisilla ja mahdollisesti joskus vuokraamme autoa tarvittaessa. Haluankin tässä yhteydessä esittää kiitokset kaikille heille,jotka ovat lainanneet kulkuvälinettään kuluvan talven aikana,kiitos!:)
Ensi talvi täytyy suunnitella hieman paremmin ja kaikki isommat hankinnat tehdään ennen kuin lumet satavat maahan. Lokakuun loppuun mennessä täytyy olla eläinten heinät,mahdolliset rakennustarvikkeet,polttopuut ym.tuotuna kotipihalle.
..Mutta,onneksi nyt on vasta toukokuu tuloillaan!




Tästä kohtuullisuudesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon,ja luulenkin että palaan aiheeseen tuonnempana.


..ja vielä sellainen huomautus,että joskus kyllä saattaa hieman nyppiä esimerkiksi vesien kantaminen tai kuravaatteiden peseminen,mutta ne hetket ovat onneksi vain ohimeneviä,ja useimmiten tästä kaikesta nauttii.  Halusin vain huomauttaa,ettei tämä kohtuullinen elämä aina niin ruusuista ole vaan aika työntäyteistä ja niitä piikkejäkin niissä ruusuissa on toisinaan;)


Minä toivottelen kaikille kohtuullista vappua ja alkavaa toukokuuta!:)

2 kommenttia:

  1. Hei,niimpä,tämä kohtuullisuus ja kiitollisuus!Olen tässä viime päivinä lukenut omien vanhempieni sota-ajan kirjeenvaihtoa,kirjeitten myötä olen myös ajatellut ,miten tämä kohtuullisuus on täysin muuttunut .Nyky-ihmisillä ei juuri näytä mikään riittävän,on sitten kyse tavarasta tai rahasta,ruuasta tms.On hyvä että joku vielä osaa kunnioittaa ihan kohtuullista ja tavallista elämän menoa.Itse koitan myös pysytellä poissa siitä omistamisen ja muille näyttämisen oravanpyörästä. Hauskaa vapunviettoa sinne pohjoiseen. ps joko puolisosi on saanut selkänsä työkuntoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Kippura,

      ja kiitos taas viestistäsi! Olen miettinyt aivan samaa asiaa,sitä ettei mikään tunnu riittävän tai olevan tarpeeksi. Ja se,että olisi kiitollinen siitä mitä on,eikä aina haikailisi kaikkea lisää..ja tämä asia koskettaa minua itseänikin.Olen vasta näin vanhemmiten alkanut oivaltamaan kiitollisuuden ja kohtuullisuuden:)Itse ainakin koen että elämän tärkeimpiä asioita ei rahalla saa,kaunis luonto,terveys ja perhe,siinäpä ne tärkeimmät. Isäntä lähti eilen kokeilemaan ajohommia pitkän sairasloman jälkeen ja oikeastaan vasta tarkemmat tutkimukset kuun lopulla toivottavati tuovat selvyyttä asiaan ja katsotaan sitten miten mennään eteenpäin. Oikein aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!:)

      Poista