tiistai 29. lokakuuta 2019

Talvi saapui Turvejärvelle


Edellisestä kirjoittelusta onkin taas vierähtänyt hetki jos toinenkin,ja syksy on vaihtunut talveen. Tuntui oikestaan siltä kuin talvi olisi tänä vuonna saapunut yhden päivän aikana. "vielä eilen oli syksy ja nyt on jo ihan oikea talvi"! Näin lapset huudahtivat eräänä aamuna ulos katsoessaan♡






Syyskalastuskin jäi vähän vähemmälle tänä syksynä,hyvä ettei vene jäätynyt kotirantaan kun oli yön aikana tehnyt pakkasen ja meidän matala ranta oli aamulla  kauniissa riitteessä. Yleensä olemme vielä näin lokakuun loppupuolella  laskeneet verkot veteen ja kalastaneet siiat pakastimeen. 



Sen verran sentään ehdimme järvelle ennen pakkasrouvan saapumista,että jokunen kaunis iso siika on nyt kuiten pakastimessa,kiitos Ahdille ja vedenhaltijoille♡



Tämä alkutalven aika on aina sellaista,että menee jonkun aikaa,jotta pääsee taas talven rytmiin mukaan,kaikki tekemiset vievät enemmän aikaa ja ovat hitaampia tehdä,mutta taas toisaalta aivan ihanaa vuodenaikaa,hiljaista,puhtaan valkoista,joskus jopa melkein sanattoman kaunista♡



Haluan tämän blogini kautta kiittää teitä kaikkia jotka kävitte meillä kylässä syyskuussa avoimien ovien päivänä,kiitos vielä.
Oli ihana päivä ja ennenkaikkea ihania vieraita♡
Ensi vuonna uudestaan! Olisi mukava järjestää myös joulun aikoihin jouluiset avoimet ovet täällä meidän tuvassamme♡




Minä toivottelen kauniita pakkaspäiviä kaikille lukijoille ja palailen tänne kirjoittelemaan kaamosajan kuulumisia ja tunnelmia♡












11 kommenttia:

  1. Kiva kuulla teistä taas! Pirkanmaalla nippa nappa pakkasen puolella nyt yöt. Jokunen hiutale luntakin on jo leijaillut!☀️☀️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos viestistäsi!Mukavia alkutalven päiviä sinne Pirkanmaalle:)

      Poista
  2. Siellä on kyllä jo kunnon talvi! 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marketta!
      Juu,täällä on jo ihan oikea talvi ja lunta reilusti..ja pakkasta myös,nyt lähemmäs -20.Mukavia alkutalven päiviä sinne teille:)

      Poista
  3. Ihanaa oli jälleen kuulla kuulumisianne.! 💖 Siellähän on jo ihan kunnon talvi. 😊 Ihania talvipäiviäkoko teidän perheelle.!!! 💕💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nicola,
      ja kiitos viestistäsi!Mukavaa kuulla myös sinusta:)Oikein hyvää alkanutta talvea sinulle:)

      Poista
  4. Hyvä kuvasarja kuistista, miten maisema voi muuttua. Onneksi kerkesitte vielä syyssiikoja pyytää, ainakin ahkera pikkukalastaja on päässyt mukaan. Hienot ovat talvimaisemat teillä. Samoin täällä Kainuun rajalla, on talvi tullut. Kyllä lumi on mukava piriste pimeään alkutalveen. Kiva kun kerroit kuvin ja sanoin kuulumisia teiltä. Oikein rauhaisaa Pyhäinpäivän viikonloppua teille sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maari,
      ja kiitos viestistäsi! Luminen maisema on kyllä kaunis ja tuo ihanasti valoa.Oikein hyvää talven alkua sinne Kainuuseen!:)

      Poista
  5. Heippa,kiva taas kun olet ehtinyt muistaa meitä lukioitasi.Olikin ihan talvinen kaunis maisema kuvissa.Kyllä tämä Pirkanmaakin on jo kovin talvea valmistellut,kuiva kaunis pakkaspäivä on illassa.Täällä oli myös tänä syksynä todella kaunis ruska niin puissa kuin pensaissakin.Villasukat ja kaulahuivit on jo otettu käyttöön.Pikkulampi työmatkani varrella on hyvästellyt joutsenperheen ja saanut myös ohuen jääriitteen pintaansa.Talvea siis täälläkin jo kovadti odotellaan.Hyvää alkutalvea sinulle ja perheellesi,myös mukaanlukien koirat,kissat ja lampaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kippura,
      ja kiitos viestistäsi!Juu,tänne pohjoiseen tuli talvi tänä vuonna aikaisin:)Oikein hyvää talven alkua myös sinulle!:)

      Poista
  6. How to get to the table of the Betway Casino by Bus or Train - DRMCD
    The easiest way to get to 동해 출장샵 the table 안동 출장샵 of the Betway Casino by Bus or Train costs only 보령 출장샵 $1, and you can 안산 출장샵 earn money playing poker, 구리 출장안마 blackjack,

    VastaaPoista