Muisteluksia 9 vuoden takaa

Tämä kirjoituksen aihe tuli mieleeni lueskellessani edelliseen kirjoitukseen tulleita komentteja.(kiitos kommenteista!:)
Pohdin siinä ääneen sitä  kuinka välillä on vaikea keksiä aiheita mistä kirjoitella,ja taas toisinaan tuntuu olevan pää täynnä ajatuksia ja ideoita.

Olin jo blogia aloittaessani päättänyt,että en tule kertoilemaan ja kuvailemaan perheemme kaikista arkisista asioista,vaan halusin ja haluan edelleenkin painottaa valokuvia,lähinnä ympäröivästä luonnosta. Juuri tuo luonnonläheisyys oli tärkein asia,joka minuun vaikutti tuolloin,kohta jo yhdeksän vuotta sitten kun olimme virallisesti tämän vanhan inarinsaamelaistilan uudet omistajat ja asukkaat:)

Taisi olla elokuun loppua,kun kävimme ensimmäisen kerran katsomassa paikkaa,juurikin sitä kauneinta ja "helpointa" vuodenaikaa..ei pakkasta,ei lunta ja järvi sulana,niityt vehreinä;)
Joten,oli helppo rakastua tämän paikan kauneuteen,ja tähän ympäröivään luontoon.

No,siitä elokuisesta tapaamisesta tämän Turvejärven tilan kanssa kului vielä vajaa puolisen vuotta eteenpäin,kunnes kaikki kaupantekoon liittyvät asiat oli saatu selvitettyä.
Vihdoinkin! Helmikuun alkupuolella pääsimme viettämään ensimmäistä yötä uudessa kodissamme. Muistan sen päivän kuin eilisen,oli kireä helmikuinen pakkaspäivä ja kauempana asuva naapuri oli edellispäivänä käynyt lämmittämässä torppaa valmiiksi. Pikkuruinen torppa oli näet ollut tyhjillään jo jonkin aikaa,ja sisään oli päässyt kylmä asumaan.
Täällä se nökötti lumen keskellä hieman surullisen oloisena,sisällä lämmittämisestä huolimatta oli viileää ja jotenkin tunkkaista.
Mutta kaikesta huolimatta oli päällimmäisenä tunteena ilo ja onnellisuus! :)

Nuorin tytöistä oli tuolloin vajaan kuukauden ikäinen,ja keskimmäinen 1-vuotias,vanhin taisi olla 2,5 ikäinen,siis kolme vaippaikäistä;)
Ei muuta kuin lapsukaiset sisälle ja makuupussit kammarin lattialle patjojen päälle,siinä oli meidän perheen peti ensimmäiset ajat. 

Ulkona riitti touhua ja ihmeteltävää,mahtava pulkkamäkikin omalla takapihalla! Ja kalaan pääsee heti kotirannasta,ja hiihtämään ja vaikka mitä! Voi sitä intoa!

Syksyn tullen tulikin muutama ikävämpi asia,huomattiin näet että yhden huoneen katto vuotaa pahasti,ihan niin kuin Aku ankassa,piti asettaa sanko vuotokohdan alle. Ja eikä siinä vielä kaikki,myös pihasaunan katto alkoi tiputtelemaan vettä..hyysikän katto myös ja heinävaraston katto(tästä olemme tehneet eläinsuojan),ja vanha hirsinavetta toimii kesäisin eläinten sää-ja räkkäsuojana. Hirsinavetan katto oli onneksi pellitetty,joten se ei vuotanut ja kotieläimet asuivat ensimmäiset vuodet siinä.

Niin,ne kotieläimet! Olin näet jo pitempään haaveillut asumisesta vanhassa talossa ympärillä paljon lapsia ja eläimiä. Ja niin minun haaveni sitten toteutui aika rytinällä.(mistä olen tänä päivänä kiitollinen)
Olin sen verran innoissani tästä kaikesta,että aloin ahnehtia hieman liikakin haaveitani.
Meillä oli hevonen,suomenhevostamma Sani silloin kun tytöt olivat pieniä(Sani myytiin hyvään kotiin sitten myöhemmin),kaksi lehmää ja vuohia. Ja talon isäntä joutui työnsä puolesta olemaan viikkokausia pois tilalta,ja minä hoitelin yksin lapset,eläimet ja tein tilalla vaadittavat pakolliset hommat. 

Näin jälkikäteen kun muistelen tuota aikaa,oikeastaan kaikkein raskaimmalta tuntui se että toinen on jossain kaukana Jäämerellä,eikä tietoa siitä koska taas pääsee kotiin.
Silloin saattoi välillä iskeä epätoivoinen tunne"että tätäkö tämä nyt sitten on",yksin asun vanhaa tilaa ja toinen kulkee töissä merten takana. Ei ollut aina kovin helppoa,mutta kaikesta huolimatta taisi niistäkin ajoista jäädä enemmän plussan puolelle kuin miinukselle:)..tai sitten muistini on pyyhkinyt pois kaiken ikävän;)

Silloin kun tytöt olivat pieniä,minäkin saatoin autolla suhauttaa kylille ja kaupoille,mutta nykyään salaa haaveilen että voisimme elää ilman autoa. Tuntuu,että siitä on vain kuluja ja harmia,ja huolta. Varsinkin,kun meistä kummankaan ei tarvitse(onneksi!)päivittäin kulkea missään tai lähteä joka aamu tilan ulkopuolelle töihin. Sitäkin olen aikanaan tehnyt,ja nykyään osaan olla kiitollinen siitä,että SAAN ja minulla on mahdollisuus olla kotona♥
No,ehkäpä lasten vuoksi voimme pitää ainakin kesäkäytössä meidän vanhan maastoautomme. Sitten kun olemme kahdestaan,voimme luopua autosta kokonaan.

Nykyään hoidan kauppareissut Ivaloon bussilla,ehkäpä kerran kuukaudessa. Ja onneksi on nettikaupat! Sitä kautta tulee tilattua esim.kuivaruokia. Ja isäntä tuo työreissuiltaan Norjan herkkuja.
Hyvin ollaan pärjätty! :)

Harmi,kun ei ole tallessa yhtään valokuvia siltä ajalta kun muutimme tänne. Kaikki kuvat ovat ukkosen rikkomassa tietokoneessa,ehkäpä ne joskus saadaan vielä katsottaviksi.
Olisi mukava itsekin katsella niitä kuvia!

Mutta niin kuin olen jo aikaisemmin maininnut,emme ole tehneet täällä vanhalla tilalla mitään isompia remontteja,toki ne akuutit vuotavat katot on korjattu ja se yksi huone kuivatettiin kunnolla,siitä tuleekin meidän työhuoneemme. 

Tämä vanha talo on opettanut meidät huomaamaan,että vähemmälläkin voi pärjätä ja elää hyvää arkea ja elämää:) Kiitos siitä! Nämä kuluneet 9 vuotta ovat myös kasvattaneet minua(ja kärsivällisyyttäni!) ihmisenä,henkisesti,sekä olen oppinut huomaamaan että pärjään tällaisissa hieman "yksinkertaisemmissakin" oloissa. Se tietoisuus lisää kummasti itseluottamusta ja myös jälleen kerran kiitollisuutta kaikesta kokemastaan. ♥

                      Oikein ihanaa ja rauhallista viikonloppua kaikille lukijoille!