maanantai 21. toukokuuta 2018

Yöttömän yön aikaan

Nyt kun valoa riittää vuorokauden ympäri,ei millään malttaisi mennä nukkumaan vaan mieluusti istuskelisi kuistin rappusilla ja kuuntelisi lintujen yöttömän yön konserttia aamuyön tunneille asti ja vain ihastelisi kaunista keväistä luontoa.




Järvi on vihdoinkin päässyt jääpeitteestään aivan kokonaan,viime päivien kovat tuulet pitivät huolen siitä,että auringon hapristamat jäälautat hajoilivat vähitellen järven pohjoispäähän ja aamuinen melkein myrskylukemissa puhkuva länsituuli rikkoi ja sulatti loputkin jäät kotirantaan.



Eipä ole viime aikoina oikein malttanut istua edes tietokoneen ääreen,ulkona on niin paljon kaikenlaista mukavaa puuhaa ja sitten niitä vähemmän mukavia,mutta pakollisia hommia.




Lampaat pääsevät yksi kerrallaan paksusta talviturkistaan,täytyi kahteen kertaan keritä pahimmat villakasat. Huonommat villat ajattelin säästää eristemateriaaliksi ja paremmasta villasta kokeilla(sitten joskus)kehräyttää tai jopa itse kokeilla kehrätä lankaa. Täytyy ensin saada vain reilusti hyvälaatuista villaa talteen.
Ehkäpä kokeilen käyttää lampaanvillaa myös tyynyjen täytteenä,ei se ainakaan huonompaa voi olla kuin muovikuidut;)




Vene on jo laskettu vesille ja ensimmäiset ruokakalat saatu kotirannasta. Voi miten hyvältä tuore kala maistuikaan!:) 

Pihapiiri alkaa pikkuhiljaa vihertämään ja aivan pikkiriikkiset hiirenkorvat odottavat lopullista puhkeamistaan.Vielä kun malttaisi odotella tuonne kesäkuun puolelle,ennenkuin uskaltaa istuttaa mitään ulos.Niin monesti on se lapin takatalvi yllättänyt vielä juhannuksenakin,tai eihän se enää yllätä,vaan sitä osaa jo melkein odottaa!;)




                 Minä toivottelen kaikille lukijoille oikein ihania ja aurinkoisia kevätpäiviä!


8 kommenttia:

  1. Kevätpuuhastelu, on varmaan villinnyt meidät lukijatkin. Täällä etelämpänä kun lehdet ovat jo täysin puissa, ruoho kasvaa ja jopa osa marjoista on jo kukilla. Oi että, olisi varmaan ihana nukahtaa lampaanvillalla täytetyn tyynyn päälle. Ja tosi lämpimät lapaset lampaan villasta tehdystä langasta saa. On tullut joskus koettua tuo Inarin yötön yö kesällä, mutta kevät on aina hienoa aikaa seurata, kuinka luonto herää kasvuun. Uskon tuon, ettei nukkumaan malttaisi mennä. Tutulta kuulostaa. Tulee tunne, että kevät ja kesä menevät hukkaan nukkumisen aikana. Siellä marjasato ehkä pelastuu vielä, jos tulee lunta. Täällä se on pahimmoilleen kukalla, ja kylmät ilmat vievät sadon kyllä mennessään. Toivottavasti ei. Mukavaa kevättä ja kesän odotusta sinne Turvejärvelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maari,
      ja kiitos viestistäsi! Oikein ihania kesäpäiviä sinulle!:)

      Poista
  2. Täällä on samaa huumaa havaittavissa, ei tee mieli juuri koneen äärellä kökkiä, kun pihalla olisi loputtomasti puuhaa ja ihmeteltävää :) Illalla tosin on niin hirveä määrä hyttysiä liikenteessä, että niiden kanssa ei tee mieli istuskella ulkorappusilla yömyöhään.

    Minulla on myös käynyt mielessä kokeilla villoja tyynyjen täytteiksi! Haluaisin nyt luopua kaikista muovikuituisisista petivaatteista(kin), ja pohdin, että mitäpä sitä ostamaan kalliita villatäytetyynyjä, kun villaa saadaan omastakin takaa. Oletko sen kummemmin asiaa tutkiskellut, kannattaisiko täytteet ensin esimerkiksi karstata ja pinota täytteet kerroksittain karstalevyistä, vai mitenköhän homma olisi fiksuin toteuttaa..? Täytyypä ryhtyä tuumimaan ja testailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanni,

      ja kiitos viestistäsi!Minä katselin netistä myytävänä olevia lampaanvillatäytteisiä täkkejä ja tyynyjä,ja päätin myös ettemme raaski ostaa vaan yritän tehdä itse..saas nähdä mitä tulee;)No,kokeilemalla varmasti selviää ja oppii. Ajattelin tehdä tyynynpäällisetkin huovutetusta lampaanvillasta ja sitten siihen päälle voi vielä laittaa ihan tavallisen puuvillaisen tyynyliinan. Vetoketju olisi varmasti kätevä,niin saa tarvittaessa lisätä villoja. Kirjoittelehan sinäkin sitten kokemuksista,kun olet päässyt testailemaan omien lampaiden villoista tehtyjä tyynyjä!Varmasti ovat paljon mukavampia kuin nämä muovikuituiset! Ihania kesäpäiviä sinne teille!:)

      Poista
  3. Ihania kuvia jälleen,on niin kauniit värit ettei meinaa todeksi uskoakkaan.Karstatusta villasta voisi lievästi huovuttamalla saada hyviä levyjä jotka laittais päällekkäin ja harvoilla tikeillä ompelis toisiinsa kiinni.Saisi myös samalla villan pestyksi ja pysymään sen muodossaan.Villan huovutushan on tosi hauskaa hommaa.Keritseminen kyllä on aika työ,mutta tietyllä lailla kivaakin,jos vaan saa lampaan jalat sidottua niin että pysyy hyvin sylissä.Huh-huh!Asiasta kokemusta!Kivoja alkukesän puuhapäiviä täältä toivottelen sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kippura,

      ja kiitos taas viestistäsi! Juu,pitääpä kokeilla tuota antamaasi neuvoa:)Kerintä tosiaan on hikistä hommaa,onneksi on vain jokunen lammas;)Meillä on kaksi lammasta,jotka suorastaan haluavat kerittäviksi,tykkäävä todella paljon ja niiden keritseminen on helppoa,mutta sitten nämä loput uuhet ovatkin hieman vastentahtoisempia ja täytyy olla toinen silittelemässä ja syöttämässä herkkuja,niin onnistuu:)Ihania kesäpäiviä sinne teille!:)

      Poista
  4. Hei, sinua kaipaillaan

    VastaaPoista