lauantai 7. heinäkuuta 2018

Hitaasta elämästä vieläkin hitaampaa..

No nyt kyllä tuli aivan mahdottoman pitkä tauko blogiin kirjoittamisessa,oikeastaan aivan liian pitkä.
Syitä blogihiljaisuuteen on useampiakin,päällimmäisenä on kuitenkin arkielämässä tapahtuneet tai tapahtumassa olevat muutokset,johtuen isännän pitkästä sairaslomasta..eikä taida hänellä enää olla paluuta entiseen työhönsä,vaan nyt täytyy toteuttaa haave kokopäiväisestä kirjailijan ammatista. Oikeastaan sairastuminen pysäytti isännän ja myös minutkin miettimään mitä oikeasti haluamme tehdä. Vaan täytyy kyllä sanoa,että mielestämme olemme koko ajan eläneet"unelmaamme todeksi",emme ole  sitkutelleet tai jossitelleet;) 




Mutta nyt kyllä konkretisoitui sanonta ja omakin ajatus siitä"että elämä on juuri tässä ja nyt",ei kannata jättää haaveitaan jonnekin kauas tulevaisuuteen,sillä sitä päivää ei välttämättä koskaan tule. Eli,jos vain mahdollista niin toteuttakaa unelmianne ja haaveitanne vaikka pieni askel kerrallaan,juuri tänään:)
Ja itsellekin tuli taas muistutus siitä,että elämää ei voi suunnitella etukäteen,monet asiat eivät todellakaan mene omien suunnitelmien mukaan. Toisaalta se voi olla myös helpottavaakin ajatella,että asiat kyllä järjestyvät parhain päin ja juuri niinkuin on tarkoitettukin..vaikka tämän asian huomaa vasta ehkäpä vuosien päästä tapahtuneesta.




Isännän sairastumisesta vielä sen verran,että ikävä kyllä kyseessä ei ollutkaan mikään tavallinen rasitusvamma tai muu selkeästi hoidettavissa oleva syy tai sairaus,vaan ilmeisesti jotakin hermostoon liittyvää,mutta aika näyttää ja tarkemmat tutkimukset syksymmällä ,että miten tässä mennään eteenpäin,mutta eteenpäin mennään jokatapauksessa.
Voi olla,että pieniä arkielämän muutoksia on pakko tehdä,mutta nyt on vain elettävä päivä kerrallaan juuri tätä meidänlaistamme elämää,ja isännän totuteltava kirjailijan hommiin.
Ja kaipa häntä voi jo kutsua kirjailijaksi,sillä kustannusyhtiö Karisto julkaisee syyskuussa Jannen esikoisteoksen Pyhävaara.




Ja on tähän blogihiljaisuuteen ihan luonnollinenkin syy,nimittäin Lapin kesä ja yötön yö,ja kesän loputtomat puuhat ja tekemiset ulkona. En oikeasti millään malttaisi istua koneen ääressä kirjoittelemassa tai muutenkaan liikoja sisällä. Sitä kun tietää,että pian tämä valoisa aika on ohitse,niin haluaa ottaa ihanista kesäpäivistä-ja öistä kaiken irti! Oikein imeä itseensä kesäöiden valoa ja tuoksuja:)
Minulle on jotenkin paljon luontevampaa kirjoitella syksyn ja kaamoksen hämärässä,sillä silloin ulkona on paljon vähemmän takemistä,sitä malttaa paljon paremmin kaivautua sohvan nurkkaan teekupin kanssa ja kirjoitella vaikkapa tänne blogiin kuulumisia:)




No,ehkäpä nyt kuitenkin päivitän tätä blogia hiukan ahkerammin,kesästä huolimatta;),kun sain itseni tänne pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Arki jatkuu täällä Turvejärven tilalla,ehkäpä hieman hitaampana kuin ennen,mutta ei kai tässä kiire ole mihinkään.




Kiitos teille blogin lukijat,kun olette jaksaneet seurata tauosta huolimatta,ja muistakaa pitää hyvää huolta läheisistänne ja unelmistanne,sillä mikään asia elämässä ei ole itsestäänselvyys!♡

12 kommenttia:

  1. Voimia teille sinne kaikkeen, mitä eteen tulee! Hieno homma, että kirja on tulossa mieheltäsi, vau!!!

    Niin kauniita kuvia sulla taas, voi että kun voi aivan aistia tuon rauhan, hiljaisuuden ja luonnon kauneuden kuvien kautta. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heli,

      ja kiitos ihanasta viestistäsi! Onpa mukava kuulla,että tykkäät kuvista ja jos niistä vielä saisi edes hitusen sitä tunnelmaa,mikä täällä vanhalla tilalla on kauniin luonnon keskellä:)Toivon,että voisin jakaa sen ihanan hiljaisuuden ja kauneuden muillekin! Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

      Poista
  2. Ihanannäköisiä mansikoita, nam nam. Kasvaako teillä itsellä mansikoita siellä? Kiitos rohkaisuista meille lukijoille, että elämä on tässä ja nyt. Huomisesta emme tiedä. Mielenkiinnolla odotan miehesi kirjaa ja toivon, että lähikirjastostani löytyisi se. Elämä on puhutellut teitä nyt, ja sydämestäni toivon, että asiat selkiytyvät. Ja pikku koira on niin vauhdissa, että.. Kiitos, että maltoit istahtaa koneelle meitä muistamaan, sillä on tässä välillä jo kuikultu sivuja, että onko Maahisten maasta tullut postia. Ihanaa kesää koko perheelle, ja kiitos kauniista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maari,

      ja kiitos viestistäsi! Makeat mansikat ovat mansikka-autosta,joka aina kesäisin poikkeaa pihaamme:)Jotkut kyllä ovat saaneet mansikan hyvin kasvamaan täällä pohjoisessa,mutta minä en ole kokeillut,ainakaan vielä. Juu,pikku-Martalla riittää touhua ja menoa vaikka muillekin;)Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle Maari!

      Poista
  3. Isot tsempit sinne teille.!!! Postauksia kyllä jaksan odottaa ja oli ihana kuulla pitkästä aikaa kuulumisia. Ja kuvat on edelleen niin ihania.! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nicola,

      ja kiitos viestistäsi! Mukava kuulla,että tykkäät käydä lueskelemassa kuulumisia.Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!:)

      Poista
  4. Olipas kiva kun olet kirjoitellut kuulumisianne.Olen täällä jo kovasti odotellutkin.Kyllä se varmaan muuttaa päiväjärjestystä kun tulee noin isoja muutoksia elämään,ikäviä tuollaiset viat ja vaivat mitä nyt puolisollasi on ilmennyt.Tuohan on mielenkiintoinen juttu että hän on saanut kirjan jo kustantamoon asti.Pistänpä kirjan nimen muistiin,jospa löytyisi kohta kirjastostamme...Hauskan näköinen tuo Martta! Kivaa kesänjatkoa teille ja jälleen odottelen uusia kuulumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kippura,

      ja kiitos viestistäsi! Juu,elämä osaa välillä yllättää hieman ikävämminkin,mutta toivotaan että asiat järjestyvät parhain päin ja niinkuin on tarkoitettu.Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!:)

      Poista
  5. .....jatkoa edelliseen vielä,mitä kukkia ovat nuo punapinkit kukinnot,ovat kauniita,olen joskus siellä niitä nähnytkin mutta nimeä en tiedä.Kiitos taas muistakin kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kauniit hehkuvanpunaiset kukat ovat suokukkia.Niitä kasvaa tuolla meidän kotisuolla ja ovat todella voimakkaan värisiä,oikeita väripilkkuja suon laidassa:)

      Poista
  6. Hei! Ei voi muuta sanoa kuin että kaikelle on tarkoituksensa! Ja toivottavasti kaikki selviää ja Janne saa apua vaivaan! Me ollaan just lapin reissulla ja ajeltiin reissu norjanpuolellakin. Mielessä kävi että olis ihan huikea nähdä joskus teidän paikka! Lappi ja erityisesti Saariselän ja ivalon seutu on vieny meidän sydämet ja viimestään kun lapset on aikuisia tullaan tänne pikku tönöön asusteleen omavaraista elämää. Lapin luonnossa on taikaa! Oikein ihanaa lämpimän kesän jatkoa teidän perheelle! Yritetään muistaa kuunnella sudäntämme!

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti vaivaan löytyy apua! Niin ja onnea esikoiskirjailijalle! Varmasti mahtava fiilis saada oma kirja julkaistuksi.😊
    Todella kauniita kuvia olet laittanut!

    VastaaPoista