maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kevättä ilmassa

Tämä kevättalven aika on kyllä aivan ihanaa aikaa! Valoa riittää melkein kellon ympäri,ja pari viikkoa vielä,niin  ei tule pimeää öisinkään,vaan alkaa pohjoisen  valoisat yöt.




Jos kaamosaika on sitä hämärää aikaa ja päivä tuntuu loppuvan kesken,ennen kuin on edes alkanutkaan,niin tämä kevättalven aika puolestaan oikein tulvii valoa,ja päivä jatkuu pitkälle iltaan.

Ja suurin arkinen asia mistä huomaa että kevät on saapunut,on se kun ei heti herättyään tarvitse laitella tulia puuhellaan,vaan voi keittää vaikkapa kahvit ja käydä ruokkimassa eläimet ja vasta sen jälkeen laitella tulet uuniin kaikessa rauhassa.
Ylipäätänsä tähän kevääseen kuuluu sellainen "huoleton"olo talven jälkeen,kun ei ole enää kovin kylmää ja pimeää. Voi hieman huokaista helpotuksesta! Ja ihastuksesta! Ja vaikka nuuhkia kevään tuoksuja iltamyöhäisellä samalla kun käy viemässä iltaheinät eläimille,ilman otsalamppua! Niitä tarvitaan taas vasta syksyn pimeiden tultua,siihen saakka saavat roikkua eteisen naulakossa;)




Lunta vielä riittää aivan nokko.Öisin on ollut pakkasia,ja lumien sulaminen on ollut hidasta,mikä on ihan hyvä asia. 




Tänään oli oikein mukavan lämmin ja tuuleton päivä,joten päästimme eläimet ulos hankeen kahlailemaan. Omena raasu ei päässyt kunnolla hyppelemään ja juoksentelemaan kun pehmeä hanki hieman hidasti menoa. No,jokunen aika vielä,niin menoa ei hanki hidasta!







Eläimistä puheenollen,tilalla on taas yksi uusi eläin lisää. Omena sai kauan odotetun sulhasen,Olaf-sonnipoika muuti meille viikonlopun aikana ja totuttelee nyt uuteen kotiinsa.
Olaf on vielä nuorukainen ja pääsevät Omenan kanssa vasta myöhemmin kesällä samoille kesälaitumille.





                               Keväiset terveiset kaikille lukijoille täältä Turvejärveltä!


lauantai 7. huhtikuuta 2018

Talvikalastusta

Viimeiset pakastetut,itsepyydetyt kalat syötiin maaliskuun alkupuolella.Isot siiat savustettiin nuotiolla ja makoisalta maistuivat.




On se vaan kumma,että aina kevään edetessä alkaa tehdä mieli tuoretta kalaa,vaikkapa paistettuja ahvenfileitä tai kalasoppaa vasta pyydetystä siiasta,nam!:)..ja sitten syksyllä kun on koko kesän syönyt tuoretta kotijärvestä pyydettyä kalaa,niin alkaa jo tuntumaan siltä "että voishan sitä jotain muutakin välillä syödä";)




Meidän perheessä kotitarvekalastuksella on merkkittävä rooli ruuanhankinnan suhteen. Heti kun jäät lähtevät järvestä,niin uitamme ensimmäiset verkot kotirantaan. Ja veden hieman lämmettyä viemme jokusen katiskan pyytämään ahvenia. Niitä sitten toivonmukaan saadaan syödä pitkin kesää. Todellista lähiruokaa! Ja vieläpä puhdasta ja terveellistä:)




Tuoreen kalan toivossa isäntä ja lapset uittivat verkon jään alle muutama viikko sitten.Kovin hiljaista on vielä juomuksilla ollut.Taitaa olla liian kylmä kaloillakin.Eiköhän tämä kevään edistyminen ja lisääntyvä valo saa pian kalatkin liikkumaan. Toivotaan niin!







Sen verran ollaan sentään päästy tuoreen kalan makuun,kun  pilkillä on saatu pikkuisia ahvenia..niitä saakin tällä porukalla olla melkoinen saalis,jotta kaikille riittää syötävää:)





Ja kun siellä talviverkoilla oli vielä niin kovin hiljaista,ajatteli isäntä pelata varman päälle ja laittoivat lasten kanssa muutaman iskukoukun hauelle. Eipä ehtinyt kuin selkänsä kääntää,niin oli hauki käynyt pyydykseen. Kiitos Ahdille ja ahkerille kalastajille!:)




Hyviin kalastustapoihin kuuluu saaliin,eli kalan kunnioittaminen siten,että heti kun kala on irroitettu pyydyksestä,tainnutetaan kala ja lasketaan veret. Ja sitäpaitsi,kala säilyy  parempana pitempään,varsinkin kesähelteillä,kun veret on laskettu mahdollisimman nopeasti.




Jos huomenna säänhaltijat suosivat,niin taidamme lähteä pilkkiretkelle koko perhe. josko vaikka saataisiin ruokapöytään paistettuja ahvenia:)




                                             Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

torstai 5. huhtikuuta 2018

Kotieläimet- Iloa ja huolia


Varmasti kaikki joilla on kotieläimiä ja lemmikkieläimiä,tietävät että eläimistä on valtavasti iloa,mutta myös huolta ja suruakin.

Monet naurut ja ilonhetket on koettu täälläkin seuratessa eläinten touhuja,ja välillä taas suru ja huoli valtaavat torpan ja mielen,kun joku eläimistä vaikkapa sairastuu.

Viikko sitten,kiirastorstaina meille muutti uusi perheenjäsen,joka on oikea ilopilleri ja hyvänmielen tuoja,pikkuinen koiranpentu Martta. ♥️




Martan matka Turvejärvelle alkoi Tervolasta kohti Rovaniemeä,ja sieltä bussikyydillä Ivaloon,ja loput reilu 110 km. auton kyydillä. Hyvin oli pikkuisen matka mennyt.

Kiitos vielä huolenpitäjille turvallisesta matkasta! 





Nyt on sitten totuttelemista kaikilla perheenjäsenillä uuteen tulokkaaseen,niin ihmisillä kuin eläimillä. Ja tietenkin pikkukoiralla riittää ihmeteltävää ja haisteltavaa uudessa kodissaan.
Mutta eiköhän ajan kanssa kaikki löydä oman paikkansa,kunhan on kunnolla tutusteltu,puolin ja toisin.




Martta on ensimmäinen meidän perheemme "seurakoira". Kaikki perheen aiemmat ja nykyiset koirat ovat enemmän tai vähemmän paimenkoiria.
Martta on kolmas koiranpentu tässä talossa. Nappi ja Luna ovat kasvaneet pennuista asti meillä ja Martan touhut tuovat muistoja Napin ja Lunan hurjista pentuajoista;)
No,eipähän ainakaan käy aika pitkäksi ja touhua riittää! 

Martta tuntuu oppivan nopeasti uusia asioita vaikka on vasta parin kuukauden ikäinen. 
Pääsiäisloma meni tytöillä Martan kanssa touhutessa ja temppuja opettaessa:)




Kevättalvi on sopiva aika pentukoiran kanssa harjoitella ulkoilua ja pisulla käymistä,jonka Martta osaa jo aika mukavasti. Oikeastaan on vain omasta viitseliäisyydestä kiinni,jotta viitsii tarpeeksi usein viedä pikkuisen ulos.




Jos on iloa,niin välillä on niitä huoliakin eläinten kanssa. Meidän Ruusu-kana oli eilen kovin apean oloinen,eikä oikein jaksanut syödä ja juoda. Päätin ottaa Ruusun yöksi sisälle tupaan ja tarjosin lämmintä hunajavettä sekä herkkuja.
Aamulla olikin  tilanne jo toinen,Ruusu jaksoi jo syödä normaalisti ja kotkotustakin alkoi kuulua,huh! Ehdin jo huolestua. Meille jokainen kana on tärkeä,ja ehkäpä tosiaan ensi kesänä yritämme saada jokusen kanan tai nuorikon lisää kanaparveen.



Ensi yöksi Ruusu pääsee takaisin kanalaan muiden seuraan. 




Tässä torpassa on hoidettu ja syötetty ihmislapsien lisäksi jokunen eläinlapsikin. Vuohien kilejä ja lampaan karitsakin on saanut ensihoivaa tuvan lämmössä. Ja joskus on kasvatettu kanantipuja lämpölampun alla pikkuhuoneessa,mutta se olikin aika pölyistä puuhaa,joten jatkossa täytyy mahdolliset haudontahommat suunnitella toisella tavalla.
Lapset oppivat,että eläimistä on myös vastuuta ja joskus täytyy tehdä päätöksiä,jottei eläin turhaan kärsi. Niinhän se elämässä menee,suruja ja iloja vuorotellen..ja toivottavasti kuiten enmmän niitä iloja!♥️

                                             Minä toivottelen iloja jokaisen loppuviikkoon!

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Kanojen kotkotuksia

Nyt kyllä taitaa olla jo melkein kevät,kun kanaset vihdoinkin aloittivat munintansa pitkän tauon jälkeen! Ihanaa!:)


Aamusella kuului kanalasta iloista Jussi-kukon kiekumista,mitä en ole kuullut aikoihin,ja siitä päättelin että kyllä ne kanaset pian alkavat taas munimaan,ja niin vain yläpesään oli ilmestynyt kaunis,vaaleanruskea muna. Iso ilo yhdestä munasta! :)..vaan ehkäpä munia alkaa pian ilmestymään enemmänkin. Taitaa olla meidän Marja-kana,joka oli pyöräyttänyt ekan munasen.


                                                                           ❤


Saattaa siis olla,että viikonloppuna saamme pitkästä aikaa omien kanojen munista leivottua kakkua♡



                                                                           ❤

               Minä toivottelen kaikille lukijoille oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Haverin sattuessa on apu kaukana

Viime viikolla tuli ikävä muistutus siitä että jos ja kun jotakin ikävää sattuu,niin pitkä on matka tohtorin vastaanotolle.




Tottakai asia on tiedossa ja sitä aina välillä miettii,että kuinka toimitaan erilaisissa "hätätilanteissa". No,onneksi nyt ei sentään ollut mikään suuri hätä kyseessä,vaan pikku Nöpönen oli saanut varpaaseen syvän haavauman,jonka ilmeisesti oli aiheuttanut sukkahousuissa ollut puuvillalanka,joka oli kietoutunut varpaan ympärille tiukasti ja aiheuttanut turvotusta ja haavan.
Katsoimme kuitenkin paremmaksi ottaa varman päälle ja lähteä näyttämään haavaa päivystykseen,Ivaloon 110 km. päähän,siellä on lähin päivystys.
Soitin vielä etukäteen ja varmistin,että lääkäri on paikalla.

Muun porukan pilkkiretki läheisellä pikkujärvellä sai yllättäen toisenlaisen käänteen,kun soitin retkeläisiet kotiin ja kerroin tilanteen.
Ei auttanut muu kuin pakata pikkuinen kelkan rekeen ja hurauttaa tien varteen,ja sieltä isoveljen autokyydillä Ivaloon. Isosisko lähti mukaan pitämään seuraa ja muut siskot jäivät isän kanssa kotiin. Kotiin jäi myös juuri liinan alle nousemaan tehty leipätaikina..pyyhin enimmät taikinat sormista ja pikainen vaateiden vaihto ja menoksi!

Siinä matkalla mietin,että miten yhtäkkiä päivä voikin saada aivan toisenlaisen käänteen,vaikkei nyt tällä kertaa ollut onneksi mitään vakavampaa! 




Näitä samoja ajatuksia kävin läpi melko lailla kaksi vuotta sitten,kun odotin viimeisilläni Nöpöstä ja lähimpään synnytyssairaalaan,Rovaniemelle on reilu 400 km. Sitä tietenkin toivoi ja ajatteli,että kaikki menee hyvin,mutta aina välillä,varsinkin iltaisin tuli mieleen"että mitä jos tuleekin yhtäkkinen lähtö",mitä sitten..No,onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin,ja lähdin odottelemaan tulevaa synnytystä Rovaniemelle viisi päivää ennen laskettua aikaa.
Ei kyllä yhtään olisi haluttanut lähteä kotoa ja jättää muuta perhettä ja kotieläimiä..




 Ei sitä oikeastaan voi tehdä muuta kuin tiedostaa asian, ja jos vain mahdollista,niin pienentää riskejä isompaan onnettomuuteen,esim. yksin eläinten kanssa touhutessa tai puita tehdessä.
Ainahan voi sattua mitä tahansa ja melkein missä tahansa,vaikkapa kekellä kaupunkia sairaalan vieressä! Jos näitä asioita alkaa liikaa miettimään ja pelkäämään,niin eihän elämästä silloin tulisi yhtään mitään. Ja kaikesta huolimatta,voisin edelleen kuvitella asuvani oikeasti syrjässä,tiettömän taipaleen takana;)
Ja suurin asia on varmasti luottamus siihen, että meillä taitaa kuitenkin olla hyvät suojelijat,kiitos!♡



Ai niin,pikku potilas sai lääkäriltä ohjeet jalkakylpyihin ja tuubin antibioottisalvaa,jotka ovat jo auttaneet. Ja oli sillä lääkärireissulla toinenkin tarkoitus,tapasin nimittäin päivystyksessä aivan hurmaavan vanhan naisen,joka oli pyöratuolissa ja mieluusti seurasi Nöpösen touhuja ja halusi hetken pitää pikkuista kädestä♡
Minua niin jäi vaivaamaan naisen hyväntuulinen olemus,enkä huomannut silloin kysyä hänen nimeään,mutta ajattelin yrittää selvittää asian ja lähettää hänelle postia vanhaintaloon♡



                                                      ❤ Turvallista viikkoa kaikille!❤

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Tule jo,Neiti Kevät!

Hei vaan,niin se meni talvilomaviikkokin,että hujahti! 

Talvi ei vielä ole hellittänyt otettaan,vaan viime viikolla oli oikein kirpeitä pakkaspäiviä ja öisin pakkanen kiristyi reiluun -30,parina yönä oli melkein -36,hyi!
..Saisihan se Neiti Kevät jo pikkuhiljaa saapua tännekin pohjoisen perukoille:)




Käytiin keräämässä ensimmäiset pajunoksat rantapajukosta ja koristelin ne riekonsulilla.
Tänä vuonna ei kaupasta osteta värjättyjä höyheniä,vaan ajattelin että koristelemme oksat löytämillämme kauniilla lintujen sulilla ja höyhenillä sekä omien kanojen höyhenillä♥

Olikin muuten erikoista,että jo näin aikaisin talvella pajunkissat olivat nupuillaan!

Kanalassa on vielä aika hiljaista,varmaan tämä kylmä talvi on lykännyt kanojen munintaa.Pieni toivo on kuitenkin että pian alkaisivat munimaan,sillä pesään oli ilmaantunut sellainen mukava kuoppa:) 




Oli sen verran kylmä viikko,että eläimetkin viettivät enimmän osan sisätiloissa,tuvan lämmössä.





Siitäkin huomaa että kevät jo koputtelee nurkan takana,kun mielessä alkavat pyörimään ensi kesän istutushommat,että mitähän sitä laittaisi ruukkuihin itämään,yrttejä ainakin! 

En ole mikään viherpeukalo,mutta joka vuosi sitä oppii aina jotain uutta ja meidän kotitarveviljely on melko pienimuotoista. Pottumaakin on melko pikkiriikkinen! 
Muutenkin,tämä paikka asettaa haasteita,eikä vähiten usein vierailevan hallan takia.Monet sadot on menetetty keskellä kesää yllättävien yöpakkasten takia tai aikaisin syksyllä hiipivän hallan vuoksi.

Olemmekin päätyneet siihen,että kasvatamme täällä tilalla vain sellaisia lajeja,jotka luonnostaan pärjäävät ja kasvavat arktisissa olosuhteissa:)

Toki,jossakin vaiheessa pieni kasvihuonekin olisi ihan kätevä. Mutta nyt tuntuu olevan niin paljon kaikenlaista muutakin puuhaa,että meidän kotitarveviljelykset tulevat "siinä sivussa".

Ja sitäpaitsi tykkään sellaisesta luonnontilallisesta pihapiiristä,jossa luonnonkukat saavat kukkia ja jossakin myös"rikkaruohotkin" kasvaa! ♥..tai sitten olen vain liian laiska!;)



Ja näitä luonnon omia "rikkaruohoja" täällä onneksi riittää! Nokkonen on lisääntynyt aivan valtavasti.Silloin kun muutimme tänne,ei täällä näkynyt nokkosen nokkosta,mutta nyt saa aikaisin keväällä kerätä pienet nokkosenversot kuivattaviksi.




 Ja vaikka mitä muita luonnonyrttejä löytyy aivan omasta pihapiiristä,kanervaa,siankärsämöä,valkoapilankukkia,mesimarjaa,mustikkaa,
mesiangervoa ja vaikka mitä! 



No,eiköhän se kevät sieltä tule,niin kuin aina ennenkin! Ehkäpä jo ensi viikolla voisi tilata ekat yrttien siemenet..


                            ♥Oikein ihanaa kevättalvista viikkoa kaikille lukijoille!♥

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Patinaa ja rosoa ja elämisen jälkiä

Niin kuin moni blogin lukija on varmasti huomannut kuvia katsellessaan,että tässä torpassa ei juuri valkoisia hohtavia pintoja näy,niitä kun ei ole. Ainoa mikä hohtaa valkoisena,on keväinen lumihanki! Täällä vallitsee enemmänkin sellainen peppi pitkätossun iloinen sekamelska:) 




En tiedä miksi minua niin kovin viehättää sellainen hieman rosoinen ja elämää nähnyt tyyli,oli kyseessä sitten jokin huonekalu,esine tai talo. 
Minun sydän oikein sykähtää katsellessani esimerkiksi vanhoja karjalaistaloja,niiden kuluneet ikkunanpielet,vähän vinksallaan olevat rappuset,auringon ja sateen kuluttama ja haalistunut mutta niin kaunis hirsipinta. Ja entäpä ne kaikki kukkakuvioiset tapetit ja pöytäliinat.,tuulessa lepattavat pitsiverhot,ja hieman kolhiintuneet emaliastiat! Ruusuja siellä ja täällä! Jotain niin kaunista ja elämänmakuista :)



                                                                         



Jokaisella kolhulla tarina kerrottavanaan..jokainen painallus ja jälki lattiassa,pöydän pinnassa,kaikki ne kuuluvat elämään ja saavat näkyä,ainakin tässä torpassa.






                                ❤Oikein hyvää alkanutta maaliskuuta kaikille lukijoille!❤