Enpä olisi vielä vuosi sitten uskonut,että lehmienpidosta täytyy luopua. Olin ajatellut kaiken jo melkein valmiiksi; Omenan tulevan kantavaksi Olafista ja ensi kesälle syntyvän kauniin valkoisen,mustapilkullisen vasikan ja itseni lypsämässä perheelle maitoa aamupöytään.
Vaan niin se elämä yllätti ja pisti miettimään,tai oikeastaan pakotti miettimään,mitä arkisia hommia on nyt talven alla karsittava,jotta arjen pyörittäminen sujuu ilman suurempia erityisjärjestelyjä eikä käy liian raskaaksi,etenkään talviaikaan. Talvi on se vuodenaika joka määrittelee melkein kaiken täällä pohjoisessa.
Täällä tilalla on ollut lehmiä melkein koko sen ajan kun olemme täällä asuneet. Minä halusin ensimmäiset lehmävasikat jo samana syksynä kun olimme muuttaneet.Tuskin oli saatu muuttokuormaa purettua,kun jo piti lähteä Pelsolta vasikoita hakemaan,lokakuun räntäsateessa..,no jotain sentään olen minäkin tässä matkan varrella oppinut,että jos aikoo kotieläimiä hankkia,niin mieluummin keväällä kuin talven alla;)
Mutta sitä nuoruuden innolla piti saada kaikki ja heti!
Tytöt ovat siis kasvaneet yhdessä lehmien ja vasikoiden kanssa,toivottavasti heille on jäänyt tuosta ajasta jotakin mukaviakin muistoja,muutakin kuin ainaisen kaakaon ja riisipuuron kittaamisen silloin kun lehmä on ollut lypsyssä,tai karkulaisten jahtaamisen kotijängän laitamilta..
Hieman ristiriitaiset tunteet ovat viime aikoina pyörineet omassa mielessä.Toisaalta ihana helpotuksen tunne siitä,ettei tarvitse talvipakkasilla huolehtia kuinka lehmät pärjäävät,riittääkö heinä kevääseen,talvella lypsämisestä puhumattakaan,toisaalta taas ihan mahdottoman haikeaa
kun ei navetan ohi kulkiessa kuuluu lehmän ammumista.
Jotenkin sitä on pitänyt niin selvänä asiana,että kun asustaa tällaista vanhaa tilaa,niin tottakai täytyy ainakin yksi tai muutama lehmä olla!
..Vaan,onhan se jo nähty,että elämä tosiaan osaa aina välillä yllättää! Joten en suinkaan halua ajatella etteikö enää koskaan täällä Turvejärven tilalla kuultaisi kauniin,valkoisen lapinlehmän ammumista,jätän siis sillekin mahdollisuudelle portin hieman raolleen..
Pitäkää haaveistanne kiinni ja oikein ihanaa tulevaa viikonloppua kaikille lukijoille!♡
Voi,kunpa pian saisimme maan valkoiseksi ja hieman pakkasta!
Vielä viime viikolla oli maa kevyesti peittynyt valkoiseen ja tytöt pääsivät laskemaan mäkeä,vaan nytpä on taivaan täydeltä satanut ihan oikeaa vettä ja oma pihakenttä on kuin luistinrata.
Olen kyllä kauniisti pyytänyt säänhaltijoilta,josko jo voisi talvi tulla♥️
Katseltiin tyttöjen kanssa valokuvia viime vuoden marraskuulta,ja tähän aikaan oli jo melkoiset lumikinokset ja ekat jäälyhdyt tehty tienvarteen,vaan eipä ole vuodet veljeksiä keskenään;)
Ulkona on tullut käytyä vain tekemässä pakolliset työt ja nyt on ollut sopivaa aikaa tehdä muutama rästiin jäänyt homma,kuten työhuoneen seinän tapetointi..eihän se odotellut kuin vissiin pari vuotta..mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Ja sain lampaiden villatkin puhdistettua ja pakattua laatikoihin valmiiksi lähetettäväksi kehräämöön,onkin jännä nähdä millaista lankaa saamme keväällä takaisin!
Tuntuu niin ihanalta hypistellä pehmeää villaa käsissään ja ajatella että siitä tulee vielä lankaakin,kiitos lampaat!♥️
Minulla on vähän sellainen tunne,että tämä villahomma ja taljojen koristelu tulee olemaan se minun juttuni,suunnittelen jo minkävärisiä lampaita hankimme ensi kesäksi,jotta saisin niistä kaunista villaa jatkokäsiteltäväksi,meidän lampaamme ovat siis aivan villalampaita♥️
Koristeltavat taljat ostan pieneltä luomutilalta Sodankylästä,olen käynyt tilalla ja tiedän että lampailla on siellä hyvät oltavat ja katras on pieni,joten valmis tuote on kokonaan paikallista käsityötä.
Minä jatkan tämän päivän vielä "tupahommia",ja toivottelen kaikille lukijoille hyvää alkanutta viikkoa,ja pysykäähän pystyssä!♥️
Joskus tulee sellainen tunne että aika kulkee aivan liian nopeasti,lokakuukin meni niin ettei melkein huomannutkaan. Vastahan sitä odoteltiin talven tuloa ja nyt on jo marraskuu,kaamosaika alkamassa.
Ja voisin kyllä sanoa,että tämä meidän elämämme täällä luonnon keskellä on aika "verkkaista ja hidasta",niin siitäkin huolimatta päivät kuluvat aikamoista vauhtia.
Nyt kun ulkona pimeä laskeutuu jo aikaisin illasta,niin tulee vietettyä enemmän aikaa sisällä tuvassa. Minä tykkään tästä(kin)vuodenajasta. Kaamosaika on sellaista rauhoittumisen aikaa,voi hyvällä omallatunnolla istuskella ritisevän takkatulen ääressä,juoda kuppitolkulla teetä ja poltella kynttilöitä♥️
..ja pikkuhiljaa valmistautua joulunodotukseen! ♥️
Huomenna viedään kynttilät ja lyhdyt tienvarteen ja mäelle aittojen tykö Pyhäinpäivän kunniaksi,muistetaan kaikkia edesmenneitä rakkaita,niin ihmisiä kuin eläimiäkin.
♡Minä toivottelen oikein rauhaisaa viikonloppua kaikille!♡
Ilmassa alkaa olla tulevan talven tuoksua. Aamuisin kuura on asettunut pihapiiriin ja kotijärvi alkaa pikkuhiljaa jäätyä.
Meillä on lasten kanssa ollut tapana aina syksyisin mennä kotiniemeen kuuntelemaan järven jäätymistä,tyynenä pakkasiltana jäätymisestä syntyvät äänet kantautuvat kauas metsänreunaan saakka. Jos ei tietäisi mistä on kysymys,saattaisi vaikka kuvitella vedenhaltijoiden huutelevan..,vaan mistäpä sitä tietää;)
Lokakuun valo on aivan erityinen,matalalta paistava aurinko jaksaa vielä lämmittää,päivät lyhenevät vauhdilla ja luonto valmistautuu tulevaan kaamosaikaan ja talveen.
Aurinko punaa vanhan,harmaan hirsiseinän kauniisti.
Mäellä,talon lähettyvillä kasvaa pikkuruinen kuusipuu. Joku on sen juuri siihen aikanaan istuttanut. Muutettuamme tänne Turvejärvelle pikkuinen kuusi herätti huomion,sillä näin pohjoisessa ei luontaisesti kasva kuusia.
Joku jo ehti huomauttaakin" että eikö se olisi parempi kaataa pois,eihän se tänne kuulu",mutta minä olin toista mieltä.
Ajattelin,että antaapa pikkuisen kasvaa rauhassa ja nyt muutaman vuoden kaunokainen on saanut toimittaa erittäin tärkeää tehtävää perheemme ja Turvejärven tilan pyhänä puuna ja suojelijana.
Merkiksi tärkeästä tehtävästään puu on saanut oksilleen nauhan. Siinä se saa kasvaa yhdessä perheemme kanssa ja toivon että vielä monenmonta vuotta.
Lapset jo kovasti odottelevat lunta,ja niin kyllä minäkin. Saas nähdä,joko jo tällä viikolla joku aamu on maa peittynyt valkoiseen.
Vielä pääsee kävellen kulkemaan lähimetsissä,ja jängät ovat jäätyneet helpoiksi kulkea.
Nyt kun kaikki on valmista talven tulla,niin sitä huomaa itsekin rauhoittuneen,ei ole enää isompia pakollisia hommia mitkä täytyy tehdä ennen talven tuloa,vaan voi rauhassa nauttia loppusyksyn kauneudesta.Luonnon omat värisävyt ovat jotenkin niin pehmeitä ja lämpimän sävyisiä.
Minä toivottelen kauniita,kuulaita loppusyksyn päiviä kaikille lukijoille!
Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt hetki jos toinenkin..,ja tuntuu siltä kuin vain hetki olisi viime vuoden lokakuuhun näihin samoihin aikoihin,kun meidän perheestä oli juttua Lapin Kansassa.
Moni blogin lukija taisi löytää tiensä tänne juurikin lehdessä olleen jutun myötä. Lokakuun loppua elettiin ja valmistauduttiin talven tuloon ja niin tänäkin vuonna,vaikka tänä syksynä moni asia onkin toisin kuin viime syksynä.
Täällä Turvejärvellä talvi saa tulla vaikka huomenna! Kotieläimille on talven heinät haettu ja kuivaa polttopuuta on riittävästi pihatien varressa,vaikka tulisi oikea pakkastalvi! Pakastimessa on kotijärvestä pyydettyä siikaa ihan mukavasti. Ensi talvena syödään myös omakasvattamaa sonnipojan lihaa. Kaunis Olaf sai päättää päivänsä kauraa rouskutellen,omassa karsinassaan. Pyysin Olafilta anteeksi ja kiitin että saamme perheelle ruokaa.
Aina yhtä vaikeita ne teurastuspäivät.
Nyt näyttää siltä,että minun haaveeni lehmienpidosta saa tällä hetkellä jäädä,ihan vain käytännön pakottamana. Jannella on todettu etenevä hermostosairaus,jonka etenemistä ei voi tietää,mutta se on varmaa,ettei hän pysty enää tekemään käsillään kovin fyysisiä hommia,joten minun apuani ja työtäni tarvitaan pientilalla enemmän,siksi olemme päättäneet luopua lehmienpidosta.
Omena on etsinyt uutta kotia jo pitemmän aikaa,mutta kovin vaikeaa tuntuu kodin löytyminen olevan.
Jatkossa keskitymme lampaisiin ja kanoihin. Ensimmäinen erä omien lampaiden villaa lähtee lähiaikoina kehräämölle. Ja tarkoitus on ensi keväänä hankkia muutama lammas lisää,ihan vain villantuotantoa ajatellen.Lampaiden hoitaminen ja ruokkiminen on tässä tilanteessa huomattavasti helpompaa kuin lehmän.Ja onhan se myös taloudellinen asiakin,lehmä tarvitsee huomattavasti enemmän heinää kuin muutama lammas.
Olin alunperin haaveillut kotitarvelehmästä,että saisimme perheelle maitoa,vaan tiedän kokemuksen kautta,että lypsäminen varsinkin talviaikaan on aikaa vievää puuhaa,ja pakko jopa minunkin nyt ajatella järkevästi. Aina se ei ole kovin helppoa;)
Elämä se tosiaankin osaa yllättää. Olen usein täälläkin kirjoitellut siitä"että elämä on juuri tässä ja nyt",ja oikeastaan vasta Jannen sairastumisen myötä tämä asia on konkretisoitunut,siis täyttä totta! Meillä on juuri vain tämä hetki tässä,huomisesta ei kukaan vielä tiedä,eikä menneeseen kannata palata,eikä varsinkaan turhaan murehtia menneitä asioita,niitä ei voi enää muuksi muuttaa,elettyä elämää.Oikeastaan ainoa mihin voi vaikuttaa,on juurikin tämä hetki elämän polulla,tässä istun kynttilänvalossa kirjoittelemassa blogia ja nautin hiljaisuudesta.
Elämän pienet arkiset asiat saavat suuremman merkityksen,niihin alkaa kiinnittää enemmän huomiota,ja ylipäätänsä huomion kiinnittäminen siihen mitä ympärillä on sen sijaan,että murehtisi kaikkea sitä mitä ei ole.
Ja minusta meillä on paljon! Kaunis,ympäröivä luonto,puhdas vesi,kirkas tähtitaivas ja revontulet,hohtavan valkoiset hanget..onhan siinä asioita mistä on aihetta olla kiitollinen.
Ja jotenkin lohduttavaa ja ihanaa ajatella,että olemme vain osa tätä kaikkea suurta,jokainen oman hetken verran täällä kulkee omia polkujaan,eikä sillä matkan pituudella ole väliä,tärkeintä on se matka. Luonto jatkaa elämäänsä kaikesta huolimatta,kevät ja syksy saapuvat vuosi toisensa jälkeen,joutsenten keväinen riemuhuuto ja syksyn usvassa suolta kantautuvat kurkien kirkaisut.
Joskus elämä pakottaa meidät pysähtymään ja miettimään sitä mitä oikeasti haluamme tehdä,niin kävi meillekin. Ja erityisesti Jannelle,hän oli jo pitkään haaveillut siitä että voisi olla kotona ja kirjoittaa,ettei tarvitsisi aina lähteä reissuhommiin.
Olisimme tietenkin valinneet hieman toisen syyn hänen jäädä kotia,vaan elämä ei mene meidän ihmisten asettamien suunnitelmien ja toiveiden mukaan,mutta nytpähän on aikaa kirjoitella! Ja elämme päivän kerrallaan.
Minä toivottelen kaikille lukijoille oikein ihania ja aurinkoisia syyspäiviä! Kirjoittelen tänne blogiin kuulumisia jatkossakin. ♥️
Meillä on tapana joka kesä käydä lasten kanssa Inarissa Saamelaismuseo Siidassa. Erityisesti kesä-aikaan avoinna oleva ulkomuseo-alue on viehättävä paikka,ja vaikka siellä on tullut vietettyä aikaa enemmänkin,niin ainakaan minä en ole kyllästynyt vanhojen rakennusten tunnelmaan. Sinne on aina yhtä mukava tehdä päiväretki! :)
Hieman kyllä huvitti,kun samanmoisia emalikippoja ja sankoja ym.vanhaa kapistusta löytyy täältä kotoakin..ja ehkäpä juuri siksi viihdynkin niissä matalissa hirsituvissa..
..Voisin melkein kuvitella itseni tuvan pöydän ääreen istumaan;)
Lapsistakin museo on ihan kiva paikka käydä viettämässä kesäinen päivä.
"Kato nyt,ihan niinkuin meillä kotonakin!" tytöt näyttävät :)
Museoalue sijaisee kauniilla mäntykankaalla,ja siellä on mukava kaikessa rauhassa käveleskellä. Omat eväät vain mukaan ja tietenkin jäätelöt kahvilassa kyläpäivän kunniaksi:)
Meidän perheen kesälomareissut ovat monesti kotiseutumatkailua,oikeastaan jo ihan käytännön syistäkin. Kun asuu vanhaa tilaa ja on kotieläimiä,niin ei tule kovin usein lähdettyä pidemmille reissuille ja onhan se myös taloudellinen kysymyskin,kun on iso perhe,niin ei sitä niin vain lähdetä kovin kauas matkustelemaan. No! Vanhin tytär on sitten täysi-ikäisenä matkustellut jo varmaan puoli maapalloa..mutta aina mielellään tulee tänne kotiin maailmalta ja nauttii puhtaasta luonnosta ja hiljaisuudesta:)
Ja onhan meillä lasten kanssa vielä kesämarkkinareissukin edessä! Sitä on jo odotettukin!
Minä toivottelen kaikille lukijoille aurinkoisia ja ihania kesälomaretkiä,vaikka ihan lähelle! :)
No nyt kyllä tuli aivan mahdottoman pitkä tauko blogiin kirjoittamisessa,oikeastaan aivan liian pitkä.
Syitä blogihiljaisuuteen on useampiakin,päällimmäisenä on kuitenkin arkielämässä tapahtuneet tai tapahtumassa olevat muutokset,johtuen isännän pitkästä sairaslomasta..eikä taida hänellä enää olla paluuta entiseen työhönsä,vaan nyt täytyy toteuttaa haave kokopäiväisestä kirjailijan ammatista. Oikeastaan sairastuminen pysäytti isännän ja myös minutkin miettimään mitä oikeasti haluamme tehdä. Vaan täytyy kyllä sanoa,että mielestämme olemme koko ajan eläneet"unelmaamme todeksi",emme ole sitkutelleet tai jossitelleet;)
Mutta nyt kyllä konkretisoitui sanonta ja omakin ajatus siitä"että elämä on juuri tässä ja nyt",ei kannata jättää haaveitaan jonnekin kauas tulevaisuuteen,sillä sitä päivää ei välttämättä koskaan tule. Eli,jos vain mahdollista niin toteuttakaa unelmianne ja haaveitanne vaikka pieni askel kerrallaan,juuri tänään:)
Ja itsellekin tuli taas muistutus siitä,että elämää ei voi suunnitella etukäteen,monet asiat eivät todellakaan mene omien suunnitelmien mukaan. Toisaalta se voi olla myös helpottavaakin ajatella,että asiat kyllä järjestyvät parhain päin ja juuri niinkuin on tarkoitettukin..vaikka tämän asian huomaa vasta ehkäpä vuosien päästä tapahtuneesta.
Isännän sairastumisesta vielä sen verran,että ikävä kyllä kyseessä ei ollutkaan mikään tavallinen rasitusvamma tai muu selkeästi hoidettavissa oleva syy tai sairaus,vaan ilmeisesti jotakin hermostoon liittyvää,mutta aika näyttää ja tarkemmat tutkimukset syksymmällä ,että miten tässä mennään eteenpäin,mutta eteenpäin mennään jokatapauksessa.
Voi olla,että pieniä arkielämän muutoksia on pakko tehdä,mutta nyt on vain elettävä päivä kerrallaan juuri tätä meidänlaistamme elämää,ja isännän totuteltava kirjailijan hommiin.
Ja kaipa häntä voi jo kutsua kirjailijaksi,sillä kustannusyhtiö Karisto julkaisee syyskuussa Jannen esikoisteoksen Pyhävaara.
Ja on tähän blogihiljaisuuteen ihan luonnollinenkin syy,nimittäin Lapin kesä ja yötön yö,ja kesän loputtomat puuhat ja tekemiset ulkona. En oikeasti millään malttaisi istua koneen ääressä kirjoittelemassa tai muutenkaan liikoja sisällä. Sitä kun tietää,että pian tämä valoisa aika on ohitse,niin haluaa ottaa ihanista kesäpäivistä-ja öistä kaiken irti! Oikein imeä itseensä kesäöiden valoa ja tuoksuja:)
Minulle on jotenkin paljon luontevampaa kirjoitella syksyn ja kaamoksen hämärässä,sillä silloin ulkona on paljon vähemmän takemistä,sitä malttaa paljon paremmin kaivautua sohvan nurkkaan teekupin kanssa ja kirjoitella vaikkapa tänne blogiin kuulumisia:)
No,ehkäpä nyt kuitenkin päivitän tätä blogia hiukan ahkerammin,kesästä huolimatta;),kun sain itseni tänne pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Arki jatkuu täällä Turvejärven tilalla,ehkäpä hieman hitaampana kuin ennen,mutta ei kai tässä kiire ole mihinkään.
Kiitos teille blogin lukijat,kun olette jaksaneet seurata tauosta huolimatta,ja muistakaa pitää hyvää huolta läheisistänne ja unelmistanne,sillä mikään asia elämässä ei ole itsestäänselvyys!♡
