Ihanaa pitkästä aikaa kirjoitella tänne! Nyt tulikin pitkä tauko blogipäivityksiin. Jos kerran kanat pitivät munintataukonsa,niin minulla taisi olla blogitauko;)
Haluaisin kovasti jotenkin uudistaa tätä blogia ja sen ulkoasua,mutta minä onneton olen aivan tunari näissä asioissa,ideoita olisi vaikka kuinka paljon,mutta toteutus on sitten aivan jotain muuta..,pitäisi varmasti hieman enemmän paneutua tietokoneiden sielunelämään ja kuvankäsittelyyn ja blogin työkaluihin..,mutta kun ei taida kärsivällisyys ja mielenkiinto riittää. Olen aina ollut hieman vastentahtoinen kaikenlaisia koneita ja vempaimia kohtaan,ja sitten kun tulee jotain ongelmia niin olen aivan sormet suussa ihmettelemässä"että mitäs nyt pitäisi tehdä!"
Tämä tietokonekin jolla kirjoittelen tätä blogia,on varmaan jo melkein antiikkia!;)..toivon,että kone kestää vielä jokusen vuoden,ettei tarvitsisi taas opetella yhteiseloa uuden koneen kanssa. Tuttu ja turvallinen sen olla pitää! ..tai sitten minä olen itse ihan antiikkia! :)
Arki on kulkenut hieman normaalista poiketen,sillä isäntä on elämänsä ensimmäisellä sairaslomalla(lomalla,kaikkea muuta!) Ei kai pientilalla voi koskaan olla lomalla,aina on jotain pientä tai vähän suurempaa tekemistä ja laittamista.
Mutta niin se vain toinen käsi päätti,ettei rekan rattiin ole vähään aikaan menemistä,ja nyt sitten katsotaan tekeekö "lepo" hyvää vai huonoa.
Mutta sentään jotain hyvää pienestä tauosta on ollut,nyt isännällä on ollut aikaa kirjoittaa. Ja niinkuin olen tainnut joskus mainita,on meillä ollut haaveena ja suunnitelmissa että joskus voisimme molemmat työskennellä täällä tilalla,ja kirjailijan ammatti on yksi( hyvä?) toimeentulon lähde,ja juuri talviaika on omiaan kirjoittamiseen,sillä kesä on kaikkea muuta touhua täynnä.
Tämä kulunut helmikuu hipsi vähän kuin ohimennen,ja huomenna on jo maaliskuun ensimmäinen päivä. Ensimmäinen kevättalvikuukausi! Ihanaa! :)
Ja ensi viikko on Lapin lapsilla talvilomaviikko. Meillä ei ole mitään ihmeempiä lomasuunnitelimia,ulkoillaan ja nautitaan keväthangista,ehkä tehdään tulet kotiniemeen ja kahvistellaan ja paistetaan makkaraa ja vaahtokarkkeja nuotiolla:)
Minä toivotan oikein ihanaa ja aurinkoista maaliskuun alkua kaikille lukijoille ja kiitos kun olette jaksaneet käydä kurkistelemassa ja lueskelemassa! ♡
Helmikuu on jo ehtinyt vaikka mihin asti,enkä minä ole saanut aikaiseksi,tai ei mukamas ole ollut aikaa kirjoitella.
Tämä kuukausi alkoikin aika kylmänä,kireitä pakkasia jaksoi pitää ihan riittävän kauan. Toivotaan,että tämän talven kovat pakkaset menivät jo menojaan..ja tulisivat jälleen vasta ensi talvena;)
Nyt on ollut muutaman päivän ajan oikein mukavat ulkoiluilmat,ja valoa riittää pitkälle iltapäivään asti. Ihanaa! :) Helmikuinen valo on jo aivan erilaista kuin tammikuun valo,hanget oikein hohtavat auringonsäteistä,aivan kuin pienenpieniä helmiä kimaltelisi hangella.
Ja ihanasti aurinko jaksaa jo paistaa tupaan sisällekin!
Viime vuonna tähän aikaan kanaset olivat jo aloittaneet muninnan talvitauon jälkeen,mutta nyt ei vielä ole merkkiäkään muninnan alkamisesta. On ollut sen verran kylmempää kuin vuosi sitten näihin aikoihin. Arvelen,että menee vielä pari viikkoa,niin ehkäpä sitten saamme jälleen omien kanojen munia:)
Maatiaiskanoilla menee aika yksiin kaamosajan kanssa sulkasato ja munintatauko,eli talven pimein ja kylmin aika on taukoa muninnassa. Hyvin järkevää ja luonnollista! Munintatauon aikana tulee vähemmän leivottua sellaisia leivonnaisia,mihin tarvitsee kananmunia,kun ei kauhean mielellään ostaisi munia kaupasta,vaikka kuinka olisivat luomuja tai vapaita..tai mitä nyt ovatkin.
Leipomisesta puheenollen,tänään paistui puuhellan uunissa leipää,sitä tulee näin talviaikaan paistettua melko usein:)
Minä toivottelen oikein ihanaa tulevaa sunnuntaipäivää kaikille lukijoille!
On se vain tuo aurinko aikamoinen piristys,tänäänkin niin ihanasti lämmitti mieltä ja sai jo melkein unohtamaan viime päivien ikävät uutiset ratahankkeesta.
Palailen varmasti asian tiimoilta kertoilemaan tänne blogiin..toivottavasti sitten hyviä uutisia!
Pakkasta on jaksanut pitää jo useamman päivän ajan,eikä taida ihan lähipäiville kovin lauhaa olla lupeissa..mutta nautitaan nyt näistä huikaisevan kauniista talvipäivistä!
Tänään sentään hetkeksi lauhtui sen verran,että kävimme pienen retken tässä kotitilan laitamilla katselemassa mitä näkyy..,ja arvatkaapa vain,aurinkohan se hehkui Pyhävaaran takana,niin että silmiä melkein häikäisi:)
Aurinkoa ihmettelemässä
Minä toivottelenkin oikein aurinkoista loppuviikkoa kaikille lukijoille,ja kiitos vielä ihanista ja kannustavista viesteistänne,olette ihania!♡
Ihan ensiksi haluan kiittää kaikkia teitä edelliseen kirjoitukseen tulleista kommenteista,kiitos kaikille!
Aivan kuin olisitte "lukeneet ajatuksiani",nimittäin teidän kommenttinne saivat pohtimaan,että ehkäpä minä jatkan tämän blogin pitämistä ja kirjoittelua kuvien kera.
Olen näet viime aikoina painiskellut itseni kanssa tämän blogin suhteen..,toisaalta tykkään aivan kauheasti kirjoitella tänne,tämä on minulle sitä "sosiaalista kanssakäymistä",kun en juuri muuten ole kauhean paljon tekemisissä ihmisten kanssa.(Mikä ei minua oikeastaan haittaa,ainakaan tällä hetkellä;)Tykkään olla ja viihdyn täällä kotosalla perheen ja eläinten kanssa,ja sitten kyläreissuilla saa tavata ihmisiä ja vaihtaa kuulumisia:)
Tiedätte varmasti,että monilla ihmisillä on ennakkoluuloja kaikesta "tavallisesta"poikkeavaa elämäntapaa kohtaan ja ylipäänsä ihmisiä kohtaan,jotka vähänkin erottuvat,joko mielipiteineen,ulkonäön tai jonkin muun asia vuoksi kaikesta "massasta".
Ja siinäpä oli yksi syy alkaa pitämään tätä blogia,ja kertomaan ja kuvaamaan perheemme elämää täällä vanhalla tilalla. Ajattelin näet,että olemalla avoin,"aukaisemalla ovet"kaikille,saan ehkä hieman karsittua niitä ennakkoluuloja ja ihmisten omia mielikuvia meidän elämästämme. Varsinkin heidän,jotka eivät ole koskaan käyneet täällä meillä,mutta puhuvat siitä huolimatta vaikka mitä tuolla kylillä.Se on hyvin ikävä asia,mutta sillehän me emme voi muuta kuin juuri avata ja hieman raottaa tätä meidän tapaamme elää.(mikä on meistä on ihan tavallista;),tämän blogin kautta.
Ehkäpä minä jatkan,ainakin niin kauan kun blogin pitäminen on mieluista,ja enhän minä sentään kokonaan olisi lopettamassa,ehäpä pieni tauko ja miettimisen paikka ja kenties jonkin uuden suunnittelua. Meillä on myös kirjaprojekti suunnitteilla,liittyen tähän elämään täällä tilalla. No,siinä menee jokunen vuosi vielä,mutta kyllä olisi tarkoitus saada tätä elämäntapaa ihan kansienkin väliin:)
Ja varsinkin viime aikojen uutisointi ns. Jäämeren ratahankkeesta,sai minut toisiin ajatuksiin blogin lopettamisen suhteen. Pyydän anteeksi,kun seuraavat rivit sisältävät "motkotusta ja hieman politiikkakin",olin alunalkaen päättänyt,että tämä blogi on vapaa kaikesta turhan valittamisesta ja politiikasta.
En tiedä,minkä verran olette lukeneet tai kuulleet tuosta Jäämeren ratahankkeesta? Itsekin vielä pari vuotta sitten lueskelin asiasta ja pidin sitä vain suurena vitsinä,koko Jäämeren rataa.
Mutta nyt aivan viime aikoina koko ratahanke on noussut yhä useammin esille ja itse havahduin asiasta,kun eräs tuttu otti meihin yhteyttä,ja sanoi että ratalinjauksia suunnitellaan,ja yksi vaihtoehtoinen ratalinjaus tulisi kulkemaan aivan tästä meidän kotimme läheltä. Siis mitä!? Voitte vain kuvitella sen epäuskon asiasta kuultuani. Eihän se voisi olla mitenkään mahdollista! Eihän?
Että juurikin tuo meille ja monille muille tärkeä viimeinenkin erämaa uhrattaisiin kulutuksen kasvun nimiin..,että nämä viimeisetkin luonnontilalliset metsät ja suoalueet joutuisvat alistumaan kaivosteollisuuden ja ihmisten ahneuden alle:(
Toteutuessaan rata halkoisi koko saamelaisalueen,rikkoen sen herkän ja ainutlaatuisen luonnon,sekä aiheuttaisi todennäköisesti luontais-ja porotalouselinkeinojen lopun. En halua yhtään kaunistella asiaa. Sillä sitä se kaivosteollisuutta palveleva junarata tekisi,viimeisetkin porojen laidunalueet rikottaisiin,entäpä arvokkaat lintusuo-alueet...Ajatuskin saa jo voimaan pahoin!
Meillä se tarkottaisi sitä,että tuo rakas kotimetsä,mikä näkyy tuvan ikkunasta,niin rata tulisi kulkemaan juuri siitä..En ikinä olisi voinut uskoa että meidän pitäisi varautua junaradan tuloon kotimetsään! Olimme naiivisti ajatelleet,että tämä on se paikka,missä "olemme turvassa",ei tarvitse pelätä kaivoksia tai suurempia metsähakkuita,tässä erämaa-alueen rajalla,vaan aivan väärässä olimme. Niin surullista!
Ja vaikka ratahanke on vasta suunnitteluasteella,niin kyllä tieto sen mahdollisuudesta langetti sellaisen likaisen harmaan hunnun koko tämän paikan ja koko saamenmaan ylle.
Toivon sydämestäni,että jossakin vielä olisi pieni pala inhimillisyyttä ja kunnioitusta ennenkaikkea luontoa kohtaan,ettei tällainen järjettömyys voi koskaan toteutua! Meillä on vastuu ja velvollisuus huolehtia siitä,että myös jälkipolvemme voivat nauttia puhtaasta ja koskemattomasta luonnosta ja puhtaasta vedestä.
Minä toivotan kaikesta huolimatta mukavaa viikkoa kaikille!
Arvelen,että monia tämän blogin lukijoita kiinnostaa eläimet ja luonto? ..,saatan toki olla väärässä,mutta ei se mitään;)Ajattelin kuiten kirjoitaa kotieläintenpidosta täällä pohjoisessa.
Pitkä talvi tuo omia haasteitansa eläintenpitoon. Ja oikeastaan talviaika on asia mikä vaikuttaa aivan kaikkeen,ja se täytyy huomioida monessakin suhteessa kun miettii ja suunnittelee kotieläintenpitoa.(kokemuksen ja kantapään kautta omakohtaista kokemusta)
Täällä aivan pohjoisessa Lapissa talviaika saattaa kestää jopa yli puoli vuotta,monesti jo lokakuussa alkavat talviset olosuhteet ja huhtikuun ollessa lopuillaan,voi sanoa kevään alkaneen:)
Paljon on puhuttu kesäeläimistä,on kesäkanoja ja kesälampaita..,itse suhtaudun hieman epäillen koko kesäeläin ajatukseen. Itse ajattelen,että jos hankkii eläimiä,niin silloin niistä täytyy myös kantaa vastuu ja olla valmis hieman tekemään hommia ja huolehtimaan niistä. Onhan se tietenkin helppoa pitää vaikkapa lampaita vain sen lämpimimmän vuodenajan yli ja sitten syksyn kylmien tullen miettiä,että laitetaanko eläimet pois vai pataan.
Minulle oli heti selvää,että meillä kanatkin ovat ympäri vuoden,en voisi kuvitella pitäväni vain kesäkanoja,kanat ovat aivan ihania otuksia,ja niihinkin kiintyy,jokainen omanlaisensa persoona:)
Tällä hetkellä pienellä tilallamme asustaa lapinlehmä Omena,kuusi suomenlammasuuhta ja pieni parvi maatiaiskanoja. Omena asuu yhdessä lampaiden kanssa tämän talven ja tarkoitus on ensi kesän aikana katsella Omenalle lajitoveri,mahdollisesti lapinlehmävasikka kasvamaan toiseksi kotitarvelehmäksi,sekä sulhanen,jotta saisimme Ompun kantavaksi.
Eläimille on tehty tilat vanhaan heinälatoon,ja paikkojen laittaminen on vielä kesken.Tarkoitus on tehdä pari karsinaa lisää ja kunnollinen lypsypaikka,missä on sekä lehmän että lypsäjän mukava ja rauhallista nauttia lypsyhetkestä:)
Lisäksi on tarkoitus hieman levyttää eläinsuojan seiniä,niin että pitää paremmin kylmää ja mahdollista vetoa pois.
Meillä on siis pihattomaiset olosuhteet eläimille,tilaa lämmittää muutama lämpölamppu ja niiden alla eläimet monesti makoilevatkin:)Kaikkein tärkeintä kuitenkin on kuivitus,siis se että eläimillä on allaan kuiva ja puhdas peti:)Ja se,että on tarpeeksi kuivaheinää rouskuteltavana. Pakkanenkaan ei ole niin huono,mutta jos on kosteaa ja märkää,niin se on todella ikävä asia. Ja oikein kovilla pakkasilla vedenkulutus kasvaa,aivan niin kuin helteelläkin.Silloin käyn monta kertaa päivässä viemässä lämmintä vettä. Lämmitän veden hellan päällä tai sitten saunan vesipadassa. Olenkin kokemuksen kautta tullut siihen tulokseen,että meillä on kotieläimiä vain sen verran,että pystyn niistä huolehtimaan myös yksin:)Nyt on aivan sopiva määrä eläimiä ,toinen lehmä kyllä on tervetullut;)
Vanhassa,matalassa hirsinavetassa juurikin kosteus oli se huono puoli ja päädyimme siirtämään eläimet avarampaan tilaan.Varsinkin lampaille kosteus ja veto on huonoa asia.
Meidän lampaamme pääsevät eroon talvivilloistaan vasta kevään tullen,huhti-toukokuun aikana,kunhan ilmat ovat lämmenneet ja samalla leikataan sorkat.(kalasakset ovat tässä hyvät;)
Vanha,kaunis hirsinavetta palvelee eläinten sää-ja sääskisuojana kesäisin,siihen tarkoitukseen se on kuin tehty! Matala ja hieman hämärä,niin eivät ötökätkään viihdy:)
Täällä Turvejärven tilalla on aikanaan ollut pari lehmää ja lampaita,niin kuin melkein joka tilalla.Olisikohan ollut 1970 lukua kun viimeiset lehmät ovat näiltä seuduilta lähteneet ja enää on Ivalossa pari isoa maitotilaa ja Tenon jokivarressa muutama vai peräti enää yksi..jotenkin niin surullista,ja vasta minä surulliseksi tulinkin,kun lueskelin uutisista,että Pelson vankilatila on taas lopetusuhan alla.
Siellä on Suomen ainoa lapinlehmien geenipankki. Jos se lopetetaan,niin miten käy uhanalaisen lapinlehmän,ei niitä lehmiä kovin paljoa enää ole ja jokainen yksilö on arvokas ja tärkeä! Voi,kunpa päättäjät näkisivät hieman pidemälle tulevaisuuteen,eikä kaikkea aina mitattaisi rahassa! Nämä meidän omat alkuperäiskarjamme ovat juuri niitä meidän pohjoisiin olosuhteisiin sopeutuneita eläimiä,ja todella arvokasta elävää kulttuuriperintöä♥
Ja me haluamme omalta osaltamme olla mukana säilyttämässä sitä.
♡Oikein hyvää alkavaa viikonloppua kaikille lukijoille ja eläimille!♡
No tulivathan ne tammikuun pakkasetkin sieltä. Ei kyllä ollut yhtään odotettu vieras,mutta minkäs teet!
Täytyi aamusta iltaan poltella tulia kaikissa kolmessa tulisijassa,ettei pakkanen sentään sisään tupaan tule vierailemaan;)
Olin vähän suunnitellut tälle viikolle kauppareissua kylille,Ivaloon mutta nämä kireät pakkaset saivat suunnitelmiin muutoksia. Joten,ehkäpä ensi viikon alkupuolella käymme kylillä,saas nähdä!
Ei sitä niin vain lähdetä reissuun,edes päiväseltään kun pakkaslukemat huitelevat -30 paremmalla puolen. Kuitenkin huoli kotieläimistä,ja torppaakin on lämmitettävä,jotta ei kovin viileäksi mene.
Joskus nuorempana ihmettelin erästä työkaveriani, hän asui vanhassa puulämmitteisessä talossa ja sanoi,ettei voi talvisin lähteä pitemmille reissuille koska talo jäähtyisi parissa päivässä jos kukaan ei ole huolehtimassa lämmityksestä..Nyt minä ymmärrän mitä hän tarkoitti! Silloin en todellakaan käsittänyt,ihmettelin vain.
Tänään aamukahvia laittaessani kävi (pikaisesti!)mielessäni,että kyllä tämä asumismuoto vaatii aika paljon,no sanoisinko omatoimisuutta ja sitä että on nähtävä hieman vaivaa arkisten asioiden eteen. Ennen kuin ihanan houkutteleva aamukahvin tuoksu leijailee tuvassa,on laitettava tulet hellaan ja kaminaan,sekä vietävä eläimille aamuheinät ja vedet. Lapset vielä nukkuvat tai köllöttelevät pedissä lämpimän peiton alla sillä aikaa kun teen aamuhommat.
En muuten koskaan ole ollut mikään aamuvirkku,haluaisin kyllä kovasti olla. Aika tahmeilta ne aamuherätykset välillä tuntuvat,varsinkin talvella!
..Ja sitten joskus kun meillä on taas lehmä lypsyssä,niin se on kyllä hyvä herätyskello:)
Rivitalossa asuessa ei tarvinut huolehtia lämmityksestä,vaikka ulkona paukkui ennätyspakkaset,sen kun vain patteria väänsi isommalle,ja istahti sopivasti patterin viereen juomaan aamukahviaan;)ja vesi tuli hanasta,sekä kylmää että lämmintä!
Mutta siinäpä se juuri taitaa olla tällaisen asumisen ja elämisen juttu,että oikeasti on nähtävä vaivaa,jotta pienet (ja suuret)arkiset asiat hoituvat ja jotenkin kaikkeen tekemiseen suhtautuu nykyään aivan eritavalla,osaa paremmin kiinnittää huomiota juuri siihen hetkeen ja asiaan mitä on tekemässä,ja nauttia siitä(jopa käsintiskauksesta!). Arkiset asiat saavat syvemmän merkityksen kun niiden eteen on hieman nähnyt vaivaa..toivottavasti ymmärrätte mitä yritän kertoa,nyt ei oikein juttu luista,liekö pakkanen kohmettanut jo ajatuksetkin:)
No,huomiselle taisikin lupailla jo lauhempaa ja vaihteeksi lisää lunta. Saas nähdä,millaiset kinokset meillä on keväällä!
Minä toivottelen oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille lukijoille!
Tämä kirjoituksen aihe tuli mieleeni lueskellessani edelliseen kirjoitukseen tulleita komentteja.(kiitos kommenteista!:)
Pohdin siinä ääneen sitä kuinka välillä on vaikea keksiä aiheita mistä kirjoitella,ja taas toisinaan tuntuu olevan pää täynnä ajatuksia ja ideoita.
Olin jo blogia aloittaessani päättänyt,että en tule kertoilemaan ja kuvailemaan perheemme kaikista arkisista asioista,vaan halusin ja haluan edelleenkin painottaa valokuvia,lähinnä ympäröivästä luonnosta. Juuri tuo luonnonläheisyys oli tärkein asia,joka minuun vaikutti tuolloin,kohta jo yhdeksän vuotta sitten kun olimme virallisesti tämän vanhan inarinsaamelaistilan uudet omistajat ja asukkaat:)
Taisi olla elokuun loppua,kun kävimme ensimmäisen kerran katsomassa paikkaa,juurikin sitä kauneinta ja "helpointa" vuodenaikaa..ei pakkasta,ei lunta ja järvi sulana,niityt vehreinä;)
Joten,oli helppo rakastua tämän paikan kauneuteen,ja tähän ympäröivään luontoon.
No,siitä elokuisesta tapaamisesta tämän Turvejärven tilan kanssa kului vielä vajaa puolisen vuotta eteenpäin,kunnes kaikki kaupantekoon liittyvät asiat oli saatu selvitettyä.
Vihdoinkin! Helmikuun alkupuolella pääsimme viettämään ensimmäistä yötä uudessa kodissamme. Muistan sen päivän kuin eilisen,oli kireä helmikuinen pakkaspäivä ja kauempana asuva naapuri oli edellispäivänä käynyt lämmittämässä torppaa valmiiksi. Pikkuruinen torppa oli näet ollut tyhjillään jo jonkin aikaa,ja sisään oli päässyt kylmä asumaan.
Täällä se nökötti lumen keskellä hieman surullisen oloisena,sisällä lämmittämisestä huolimatta oli viileää ja jotenkin tunkkaista.
Mutta kaikesta huolimatta oli päällimmäisenä tunteena ilo ja onnellisuus! :)
Nuorin tytöistä oli tuolloin vajaan kuukauden ikäinen,ja keskimmäinen 1-vuotias,vanhin taisi olla 2,5 ikäinen,siis kolme vaippaikäistä;)
Ei muuta kuin lapsukaiset sisälle ja makuupussit kammarin lattialle patjojen päälle,siinä oli meidän perheen peti ensimmäiset ajat.
Ulkona riitti touhua ja ihmeteltävää,mahtava pulkkamäkikin omalla takapihalla! Ja kalaan pääsee heti kotirannasta,ja hiihtämään ja vaikka mitä! Voi sitä intoa!
Syksyn tullen tulikin muutama ikävämpi asia,huomattiin näet että yhden huoneen katto vuotaa pahasti,ihan niin kuin Aku ankassa,piti asettaa sanko vuotokohdan alle. Ja eikä siinä vielä kaikki,myös pihasaunan katto alkoi tiputtelemaan vettä..hyysikän katto myös ja heinävaraston katto(tästä olemme tehneet eläinsuojan),ja vanha hirsinavetta toimii kesäisin eläinten sää-ja räkkäsuojana. Hirsinavetan katto oli onneksi pellitetty,joten se ei vuotanut ja kotieläimet asuivat ensimmäiset vuodet siinä.
Niin,ne kotieläimet! Olin näet jo pitempään haaveillut asumisesta vanhassa talossa ympärillä paljon lapsia ja eläimiä. Ja niin minun haaveni sitten toteutui aika rytinällä.(mistä olen tänä päivänä kiitollinen)
Olin sen verran innoissani tästä kaikesta,että aloin ahnehtia hieman liikakin haaveitani.
Meillä oli hevonen,suomenhevostamma Sani silloin kun tytöt olivat pieniä(Sani myytiin hyvään kotiin sitten myöhemmin),kaksi lehmää ja vuohia. Ja talon isäntä joutui työnsä puolesta olemaan viikkokausia pois tilalta,ja minä hoitelin yksin lapset,eläimet ja tein tilalla vaadittavat pakolliset hommat.
Näin jälkikäteen kun muistelen tuota aikaa,oikeastaan kaikkein raskaimmalta tuntui se että toinen on jossain kaukana Jäämerellä,eikä tietoa siitä koska taas pääsee kotiin.
Silloin saattoi välillä iskeä epätoivoinen tunne"että tätäkö tämä nyt sitten on",yksin asun vanhaa tilaa ja toinen kulkee töissä merten takana. Ei ollut aina kovin helppoa,mutta kaikesta huolimatta taisi niistäkin ajoista jäädä enemmän plussan puolelle kuin miinukselle:)..tai sitten muistini on pyyhkinyt pois kaiken ikävän;)
Silloin kun tytöt olivat pieniä,minäkin saatoin autolla suhauttaa kylille ja kaupoille,mutta nykyään salaa haaveilen että voisimme elää ilman autoa. Tuntuu,että siitä on vain kuluja ja harmia,ja huolta. Varsinkin,kun meistä kummankaan ei tarvitse(onneksi!)päivittäin kulkea missään tai lähteä joka aamu tilan ulkopuolelle töihin. Sitäkin olen aikanaan tehnyt,ja nykyään osaan olla kiitollinen siitä,että SAAN ja minulla on mahdollisuus olla kotona♥
No,ehkäpä lasten vuoksi voimme pitää ainakin kesäkäytössä meidän vanhan maastoautomme. Sitten kun olemme kahdestaan,voimme luopua autosta kokonaan.
Nykyään hoidan kauppareissut Ivaloon bussilla,ehkäpä kerran kuukaudessa. Ja onneksi on nettikaupat! Sitä kautta tulee tilattua esim.kuivaruokia. Ja isäntä tuo työreissuiltaan Norjan herkkuja.
Hyvin ollaan pärjätty! :)
Harmi,kun ei ole tallessa yhtään valokuvia siltä ajalta kun muutimme tänne. Kaikki kuvat ovat ukkosen rikkomassa tietokoneessa,ehkäpä ne joskus saadaan vielä katsottaviksi.
Olisi mukava itsekin katsella niitä kuvia!
Mutta niin kuin olen jo aikaisemmin maininnut,emme ole tehneet täällä vanhalla tilalla mitään isompia remontteja,toki ne akuutit vuotavat katot on korjattu ja se yksi huone kuivatettiin kunnolla,siitä tuleekin meidän työhuoneemme.
Tämä vanha talo on opettanut meidät huomaamaan,että vähemmälläkin voi pärjätä ja elää hyvää arkea ja elämää:) Kiitos siitä! Nämä kuluneet 9 vuotta ovat myös kasvattaneet minua(ja kärsivällisyyttäni!) ihmisenä,henkisesti,sekä olen oppinut huomaamaan että pärjään tällaisissa hieman "yksinkertaisemmissakin" oloissa. Se tietoisuus lisää kummasti itseluottamusta ja myös jälleen kerran kiitollisuutta kaikesta kokemastaan. ♥
Oikein ihanaa ja rauhallista viikonloppua kaikille lukijoille!
