tiistai 16. toukokuuta 2017

Kevät keikkuen tulee!

Kyllä ovat keväät kovin erilaisia,ja sehän on toisaalta mukava ja hyväkin asia. 
Onhan se joka kevät jännää aikaa seurata kevään edistymistä ja sitten taas hieman pettyä,kun taivaalta tulee lisää lunta ja öisin on reilusti pakkasta,ja tuntuu siltä että eihän se kesä sieltä tule vielä aikoihin!

..mutta tuleehan se,on tullut tähänkin asti joka vuosi,kyllä luonto järjestää:)

Ja nyt on jo yöttömän yön aika,eli aurinko ei laske horisontin taakse. Yötöntä yötä jatkuu aina heinäkuun loppupuolelle saakka. Ihanaa!

Kovin hitaasti meidän kotisula aukeaa tänä keväänä. Viime vuonna meillä oli jo verkot vesissä tähän samaan aikaan toukokuusta ja saatiin tuoretta kalaa aivan kotirannasta, lähiruokaa parhaimmillaan.

Nyt yritän malttaa mieleni,ja istutan kesäkukat ja yrtit vasta reilusti kesäkuun puolella,ehkä juhannuksen tienoilla.
Viime vuonna laitoin yrtit ja kukkaset ulos ruukkuihin jo toukokuun lopulla kun oli niin lämmintä. 
Mutta lumisade voi yllättää vielä kesäkuussakin! Onneksi pohjoisen kasvit ovat sopeutuneet yllättäviin säämuutoksiin.



Pelakuut saivat lumipeiteen keskellä kesää



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti