maanantai 11. syyskuuta 2017

Ruuan säilytys ilman jääkaappia

Nyt ajattelin vaihteeksi kirjoittaa aivan arkisesta asiasta,eli ruuan säilytyksestä tai säilymisestä,ihan kuinka vain. Sama asia kuiten kyseessä:)

Meidän torpasta ei löydy tällä hetkellä jääkaappia,voi olla että joskus sellainen(pieni)hankitaan. 

Kun muutimme tänne,niin silloin meillä oli käytössä vanha,suuri ja kovaääninen jääkaappi,ja kun vähitellen alkoi tuntua siltä että jääkaappi oli aivan liian suuri meidän käyttöön ja vei turhan paljon tilaa tuvastamme,niin se sai lähteä..

..ja minä haaveilin kauniin punaisesta "retrojääkaapista" vanhan tilalle..,vaan aikaa kului ja rahalle tuntui olevan muutakin tärkeämpää kohdetta ja hankintaa kuin uusi jääkaappi.

Ja niin sitä huomattiin käytännön kautta,että meillähän on koko ajan ollut "jääkaappi"tuvan nurkassa,eli vanha ruokakomero. 




Vanha kunnon ruokakomero tuvan nurkassa


Ylimmillä hyllyillä säilytetään kaikki kuivatavarat ja alimmaisella ,eli lattiantasossa olevassa nurkassa säilyy kylmimpään vuodenaikaan maitotuotteet ja muut viileäsäilytystä tarvitsevat ruokatavarat. Kaapissa on silloin aivan jääkaappilämpötila,kun se on rakennettu talon nurkkaan,joka on talvisin melko viileä paikka.






Oikeastaan talvella kylmäsäilytys ei ole mikään ongelma,kun ulkona on suuri pakastin ja jääkaappi!;) Talvella vastalypsetty maitokin saadaan äkkiä jäähdytettyä upottamalla maitoastia lumihankeen.

Hankalampaa on kesä-aikaan saada ruuat pysymään kylminä,silloin säilytämme porstuassa kylmälaukuissa ruuat,ja hyvin ovat säilyneet. Muistaa vain vaihtaa kylmäkallet tarpeeksi usein!

Pakastin meillä on melkein välttämättömyys,jotta saamme kalat ja lihan(ja jäätelön!;) säilöttyä talteen,sekä osan marjoista pakastamme ja osa keitetään mehuiksi ja hilloiksi.

On meillä tuvan lattian alla pieni kellarikin,jossa alkuaikoina säilytimme perunoita,mutta potut jäätyivät joka talvi,ja olemmekin ajatelleet jossakin vaiheessa hieman parannella ja lisäeristää kellaria,jotta siellä voisi säilyttää talven perunat. Kellari on hyvin pieni ja matala tila,joten sinne ei kovin paljon mahdu. Maakellari olisi aivan mahtava! ..Ehkäpä sitten joskus;)



Kellarinluukku keskellä tupaa

Porstuassa on pieni,vanha kaappi jossa säilytetään hillot ja säilötyt sienet,sekä juurekset,pitihän vanhalle kaunokaiselle keksiä jotakin käyttöä,ja tähän tarkoitukseesn se on kuin tehty! :)



100-vuotias hillokaappi:)

Meidän perhessä ruokahävikki on melkein 0,eli hävikkiä ei oikeastaan tule,koska eläimet syövät ruuantähteet ja kalanperkeet,ja sen mitä ei eläimet syö niin kompostoidaan omalla pihalla.
 Ja kun on sen verran pitkä välimatka lähimpään kauppaan(50km.),niin kaapista käytetään hyvin tarkkaan kaikki,eivätkä ruuat ehdi pilaantua. Ja tietenkin tulee leivottua itse todella paljon,tykkään lepomisesta ja herkuista!:),varsinkin lämmityskaudella kun puuhellaa lämmitetään päivittäin on kätevää siinä samalla paistaa puuhellan uunissa vaikka leipää.

Olipa harvinaista,että oli aikaa istua koneen ääressä kirjoittamassa keskellä päivää,yleensä kirjoitan iltaisin kun pienimmäinen nukkuu ja päivän työt on tehty. Nyt tuli kunnon sadepäivä,joten tiskiveden lämpiämistä odotellessa ja nöpösen ollessa päiväunilla,oli aikaa kirjoitella:)

2 kommenttia:

  1. On kyllä hyvä, ettei ruokahävikkiä juurikaan tule. Meilläkin kyllä käytetään aina kaikki ja harvoin ruokahävikkiä tulee. Meillä tänä aamuna alkoi jääkaappi hieman reistailemaan, pitäisi varmaan huolto tilailla. https://www.spkylmahuolto.fi/kylmalaitehuolto/espoo

    VastaaPoista
  2. Nyt on menty neljä vuotta ilman jääkaappia, entinen kun lakkasi toimimasta, Talvella ruuan säilytys ei ole ongelma eikä mikään, kun on sentään parveke ja pakastin, jossa voi jäädyttää.eri kokoisia vesipulloja kylmälaukkuun. Parvekkeella on voinut kokeilla jos minkälaisia viritelmiä pienillä pressuila peitettynä. Sähkön kulutus putosi joka tapauksessa puoleen. Etsinnässä on erilaisia eristysmateriaaleja, jotta kesällälin kylmä pysyy kylmänä ja talvella taas ruoka sulana. Suomen säät ovat kuitenkin sellaiset, että viileitä kuukausia on paljon sekä keväällä että syksyllä, jolloin lisäeristystä ei edes tarvita.

    Sanomalehdet ovat muuten uskomattoman hyvä lisäeriste. Niillä voi vuorata kylmälaukkua lisäeristeeksi, mutta etenkin peittää sopivan paksuisella sanomalehtinipulla, ennen kuin sulkee kannen. Kovalla pakkasella lisäeriste estää ruokien jäätymsnen, kesällä taas jäädytettyjen vesipullojen nopean sulamisen. Näin kylmälaukun saa toimimaan lähes termospullon tavoin.

    VastaaPoista