maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kevättä ilmassa

Tämä kevättalven aika on kyllä aivan ihanaa aikaa! Valoa riittää melkein kellon ympäri,ja pari viikkoa vielä,niin  ei tule pimeää öisinkään,vaan alkaa pohjoisen  valoisat yöt.




Jos kaamosaika on sitä hämärää aikaa ja päivä tuntuu loppuvan kesken,ennen kuin on edes alkanutkaan,niin tämä kevättalven aika puolestaan oikein tulvii valoa,ja päivä jatkuu pitkälle iltaan.

Ja suurin arkinen asia mistä huomaa että kevät on saapunut,on se kun ei heti herättyään tarvitse laitella tulia puuhellaan,vaan voi keittää vaikkapa kahvit ja käydä ruokkimassa eläimet ja vasta sen jälkeen laitella tulet uuniin kaikessa rauhassa.
Ylipäätänsä tähän kevääseen kuuluu sellainen "huoleton"olo talven jälkeen,kun ei ole enää kovin kylmää ja pimeää. Voi hieman huokaista helpotuksesta! Ja ihastuksesta! Ja vaikka nuuhkia kevään tuoksuja iltamyöhäisellä samalla kun käy viemässä iltaheinät eläimille,ilman otsalamppua! Niitä tarvitaan taas vasta syksyn pimeiden tultua,siihen saakka saavat roikkua eteisen naulakossa;)




Lunta vielä riittää aivan nokko.Öisin on ollut pakkasia,ja lumien sulaminen on ollut hidasta,mikä on ihan hyvä asia. 




Tänään oli oikein mukavan lämmin ja tuuleton päivä,joten päästimme eläimet ulos hankeen kahlailemaan. Omena raasu ei päässyt kunnolla hyppelemään ja juoksentelemaan kun pehmeä hanki hieman hidasti menoa. No,jokunen aika vielä,niin menoa ei hanki hidasta!







Eläimistä puheenollen,tilalla on taas yksi uusi eläin lisää. Omena sai kauan odotetun sulhasen,Olaf-sonnipoika muuti meille viikonlopun aikana ja totuttelee nyt uuteen kotiinsa.
Olaf on vielä nuorukainen ja pääsevät Omenan kanssa vasta myöhemmin kesällä samoille kesälaitumille.





                               Keväiset terveiset kaikille lukijoille täältä Turvejärveltä!


8 kommenttia:

  1. Voi että, tuntuu että ihan vasta olisin lueskellut kun kaamoksen alusta kirjoitit, ja nyt on taas jo ovella se aika kun saatte valoa yllin kyllin! :) Kyllä aika menee vauhdilla..
    Ihanat lemmut, Olaf on kyllä komea poika! On varmasti Omena tohkeissaan, kun saa sen seuramiehekseen laitumelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Sanni,
      ja kiitos viestistäsi! Sanos muuta,tuntuu että vastahan se oli kaamosaika ja nyt valoa tulvii joka puolelta,öisinkin on aivan valoisaa:)Mukavia kevätpäiviä sinne teille!:)

      Poista
  2. Kiva, että kevät tekee tuloaan ja valon määrä kasvaa. Eläimet varmasti nauttivat siitä, että pääsevät ulkona käymään talven jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hilu,

      ja kiitos viestistäsi! Onhan tämä kevätaika talven jälkeen aivan ihanaa aikaa!:)Oikein mukavia,aurinkoisia kevätpäiviä sinulle:)

      Poista
  3. Niin ihana teksti jälleen kerran.! <3 Kevät on todella ihanaa aikaa, ja onneksi sinnekkin on saapunut pitkä valoisa jälleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Nicola,

      ja kiitos taas viestistäsi!:)Nyt tosiaan riittää valoa vuorokauden ympäri,ihanaa! Ja oikein mukavia kevätpäiviä sinulle:)

      Poista
  4. Moi,kiva kuulla että teilläkin alkaa kevät saamaan otetta.Se on kyllä ihmeellistä kuinka pian se talvi taas oli ja meni.Vai on Omppu-lehmä saanut ystävän.Mitäs tälle koiralapselle kuuluu,hyvinkö se on sopeutunut perheeseen?Vielä kiinnostaisi tietää tuleeko lammmaslapsia? Onko teidän ympäristössä vaaraa pedoista,voitko pitää kesällä elukat normaalissa aitauksessa,vai tarviiko tehdä erikoiskorkeita aitauksia?Hauskoja kevätpäiviä teille täältä jo kokolailla lumettomalta Tampereen lähistöltä.

    VastaaPoista
  5. Hei Kippura,
    ja kiitos viestistäsi! Sanos muuta,niin se vain talvi hujahti kuin ohimennen:)Martalle kuuluu oikein hyvää,kasvaa aivan silmissä,oikeia vauhtipakkaus;)Lampaankaritsoja ei ole tiedossa,ainakaan tälle vuodelle,katsotaan josko syksymmällä tai alkutalvesta hankimme sopivan pässin,niin ehkäpä ensi keväänä sitten. Kyselit eläinten aitauksista ja pedoista.Asumme aivan metsässä ja täällä ovat vierailleet kaikki suomen suurpedot,olemme nähneet ahmankin aivan kotirappusilta:)Eläimet saavat kesäisin laiduntaa päivät,mutta yöksi tai silloin kun emme ole kotona,niin laitamme eläimet sisälle. Meillä on tavalliset poroverkkoaidat ja ainakin toistaiseksi ovat riittäneet. Mukavia kevätpäiviä!:)

    VastaaPoista