Uuden vuoden tervehdys Turvejärveltä!
Minun oli tarkoitus laitella joulukuulumisia ja valokuvia vielä aattona,mutta kamera alkoi temppuilemaan,enkä ikävä kyllä saanut siirrettyä uusimpia joulukuvia koneelle..,liekö sitten tällä tarkoitus että tänä vuonna hankintalistalle menee kauan haaveilemani uusi kamera.
Uusi vuosi alkoi säiden puolesta myrskyisästi ja täälläkin tuiskutti lunta ihan mukavasti. Toivotaan kuitenkin,että tulevasta vuodesta tulisi sellainen tasaisen rauhallinen kaikinpuolin,en kyllä yhtään kaipaa mitään suurempia yllätyksiä elämään juuri tällä hetkellä..vaan johan se on nähty ja koettu,ettei meiltä juuri kysellä mitä me haluamme tai emme halua. Sellaista se elämä on!
Viime vuosi meni taas sellaisella vauhdilla,että hyvä jos kyydissä pysyi!
Meidän elämäämme tuli yllättäen todella suuria muutoksia,sellaisia joita ei varmasti kovinkaan moni elämäänsä haluaisi eikä välttämättä osaisi ennalta varautua..en minä ainakaan.
Olin kauan haaveillut siitä,että joskus olisi ihanaa asua aivan oikeasti syrjässä luonnon keskellä,tiettömän taipaleen takana. Ja aina silloin tällöin huviksemme juttelimme isännän kanssa asiasta,ja vitsailimme että ehkä sitten joskus vanhempina muutamme kahdestaan oikealle erämaatilalle asumaan.
Vaan nyt isännän sairastumisen takia nämä meidän nykyisetkin olosuhteet aiheuttavat välillä haasteita,sillä elämän yksi tärkein asia eli terveys tai pikemminkin terveyden menettäminen,on vaikuttanut aivan kaikkeen sellaiseen tekemiseen mitkä ovat olleet itsestäänselviä asioita ja helppoja hommia tehdä.
En siis enää haaveile tai haikaille mihinkään "oikeaan"erämaahan muuttamisesta vaan olen todella tyytyväinen ja onnellinen tästä nykyisestä tilanteesta ja siitä,että saamme perheen kanssa asua ja elää juuri täällä Turvejärven vanhalla tilalla. Tämä on meille aivan tarpeeksi erämainen paikka asua ja olla.
Tulevalta vuodelta toivon erityisesti sitä ettei isännän sairaus etenisi kovin nopeasti ja tietenkin aivan arkisia asioita,että saisimme taas pikkuaskeleen eteenpäin laitettua tätä tilaa,maalaushommia ja muuta pientä.
Sellaista tasaisen turvallista arkea,siinä on minun toiveeni♡
Ja sitä samaa minä toivotan teillekin,terveyttä,rakkautta ja tasaisen rauhallista arkea vuoteenne 2019!♡
Joulunpunainen tervehdys Turvejärveltä!♥️
Täällä aletaan pikkuhiljaa valmistautumaan joulun viettoon,vielä on muutama tärkeä askare tekemättä,tänään mennään lasten kanssa hakemaan joulumänty omasta metsästä. Joulumännyksi valikoitui pikkuruinen mänty,joka kasvaa sähkölinjojen alla,joten ei tunnu ihan niin kurjalta kaataa pikkupuuta,koska sähkölinjojen alustat on jokatapauksessa pidettävä siisteinä,eikä linjojen alla voi kasvaa suuria puita.
Kävimme merkitsemässä pikkupuun jo aiemmin talvella ja samalla myös pyysimme luvan,josko saamme puun ottaa joulumännyksi.
Tänään on ohjelmassa myös pipareiden ja joulutorttujen leipomista ja jouluruokien valmistelua.
Tänä vuonna joulupöydässä on paljon lähiruokaa;kotijärvestä pyydettyä siikaa,hilloja,mustikoita,oman sonnin lihaa ja sieniä
kotimetsästä.
Minä toivottelen kaikille lukijoille ihanaa ja rauhallista joulunaikaa ja yritän ehtiä kirjoittelemaan vielä joulunakin!
Ja Kippura,kiitos aivan ihanasta joulukortista!♥️
No tulivathan ne kaipaamani pakkaset ja vielä kaunis kuutamokin valaisi tunnelmallisesti talvista maisemaa.♡
Sunnuntai on meillä aina erityinen päivä,nimittäin saunapäivä. Toki kesäisin sauna saattaa lämmetä useammankin kerran viikossa,mutta talviaikaan saunan lämmitys on sen verran aikaa vievää puuhaa,että sunnuntai on pyhitetty saunomiseen ja siihen liittyvään touhuun ja tekemiseen.
Sunnuntaina sattui olemaan aivan täydellinen päivä saunanlämmitykseen, mukava pakkasilma,melkein tuuleton ja vielä aivan kirkas tähtitaivas ja kuutamo.
Vesien kantamisen ja muun touhun välissä oli pakko aina välillä pysähtyä kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta..kunnella kun mitään ei kuulu,ei edes koira haukahtele. Nostaa katse ylös taivaalle ja ihastella tähtien loistetta.
Rauhallista joulunodotusaikaa kaikille lukijoille!♡
Piparkakkujen ihana tuoksu on tänään täyttänyt Turvejärven pienen tuvan,ja purnukat saatiin mukavasti täyteen,vaan epäilenpä etteivät
jouluun asti säästy..
..Ehtiihän sitä vielä onneksi ensi viikollakin leipoa taikinan tai pari♥️
Meillä on ollut tapana näin joulun aikaan viedä tontuillekin ja haltijoille omansa,kiitokseksi kuluneesta vuodesta ja huolenpidosta. Saunatontuille tietenkin saunalle,saavat lautasellisen piparkakkuja ja suklaata,metsänhaltija löytää omansa kotikuusen alta,aitanhaltijalle viedään omat herkut mäen päällä olevaan aittaan. Kotieläimistä huolenpitävälle viedään omat herkut lampolaan,sellaiseen paikkaan etteivät määkijät ylety..
Joskus laitoimme tuvan nurkkaan sievästi pienelle pöydälle kodinhaltijaa varten hieman naposteltavaa..vaan arvaatkaapa menivätkö ne herkut parempiin suihin?.. taisivat koirat ja kissat löytää ne ennen kotitonttuja!
Leipomisen lisäksi ollaan jo muitakin jouluvalmisteluja tehty,vaikka täytyy kyllä myöntää,että jotenkin on tänä vuonna ollut hieman hukassa sellainen jouluinen olo..vaan nyt kun vihdoinkin saimme maan valkoiseksi,niin heti jo kummasti piristi!
Tuntuihan se kovin oudolta kun ei marraskuussa ole jo valtavat kinokset lunta! Vettä sataa tihutteli usempaankin otteeseen ja alkoi jo hieman epäilyttää että saadaankohan lunta edes jouluksi..nyt näyttäisi ihan mukavalta,sentään muutama sentti lunta!
Ja pakkasta! Voitteko kuvitella,että minä jopa kaipailin pakkasia?
Kaamosajan pakkaspäivän värisävyt ovat niin kauniita ja erityisiä.Useimmiten se menee niin että mitä kireämpi pakkanen,sitä kauniimpana kaikki hohtaa ja kimaltelee.
Vaan ainahan luonto on kaunis♥️
Tällaisia pikaisia joulunajan kuulumisia tänään ja yritän ehtiä(viitsiä)laitella vielä lisää tässä ihan lähipäivinä.
Voikaahan hyvin kaikki lukijat ja ihanan tunnelmallista joulunodotusta!♥️
Enpä olisi vielä vuosi sitten uskonut,että lehmienpidosta täytyy luopua. Olin ajatellut kaiken jo melkein valmiiksi; Omenan tulevan kantavaksi Olafista ja ensi kesälle syntyvän kauniin valkoisen,mustapilkullisen vasikan ja itseni lypsämässä perheelle maitoa aamupöytään.
Vaan niin se elämä yllätti ja pisti miettimään,tai oikeastaan pakotti miettimään,mitä arkisia hommia on nyt talven alla karsittava,jotta arjen pyörittäminen sujuu ilman suurempia erityisjärjestelyjä eikä käy liian raskaaksi,etenkään talviaikaan. Talvi on se vuodenaika joka määrittelee melkein kaiken täällä pohjoisessa.
Täällä tilalla on ollut lehmiä melkein koko sen ajan kun olemme täällä asuneet. Minä halusin ensimmäiset lehmävasikat jo samana syksynä kun olimme muuttaneet.Tuskin oli saatu muuttokuormaa purettua,kun jo piti lähteä Pelsolta vasikoita hakemaan,lokakuun räntäsateessa..,no jotain sentään olen minäkin tässä matkan varrella oppinut,että jos aikoo kotieläimiä hankkia,niin mieluummin keväällä kuin talven alla;)
Mutta sitä nuoruuden innolla piti saada kaikki ja heti!
Tytöt ovat siis kasvaneet yhdessä lehmien ja vasikoiden kanssa,toivottavasti heille on jäänyt tuosta ajasta jotakin mukaviakin muistoja,muutakin kuin ainaisen kaakaon ja riisipuuron kittaamisen silloin kun lehmä on ollut lypsyssä,tai karkulaisten jahtaamisen kotijängän laitamilta..
Hieman ristiriitaiset tunteet ovat viime aikoina pyörineet omassa mielessä.Toisaalta ihana helpotuksen tunne siitä,ettei tarvitse talvipakkasilla huolehtia kuinka lehmät pärjäävät,riittääkö heinä kevääseen,talvella lypsämisestä puhumattakaan,toisaalta taas ihan mahdottoman haikeaa
kun ei navetan ohi kulkiessa kuuluu lehmän ammumista.
Jotenkin sitä on pitänyt niin selvänä asiana,että kun asustaa tällaista vanhaa tilaa,niin tottakai täytyy ainakin yksi tai muutama lehmä olla!
..Vaan,onhan se jo nähty,että elämä tosiaan osaa aina välillä yllättää! Joten en suinkaan halua ajatella etteikö enää koskaan täällä Turvejärven tilalla kuultaisi kauniin,valkoisen lapinlehmän ammumista,jätän siis sillekin mahdollisuudelle portin hieman raolleen..
Pitäkää haaveistanne kiinni ja oikein ihanaa tulevaa viikonloppua kaikille lukijoille!♡
Voi,kunpa pian saisimme maan valkoiseksi ja hieman pakkasta!
Vielä viime viikolla oli maa kevyesti peittynyt valkoiseen ja tytöt pääsivät laskemaan mäkeä,vaan nytpä on taivaan täydeltä satanut ihan oikeaa vettä ja oma pihakenttä on kuin luistinrata.
Olen kyllä kauniisti pyytänyt säänhaltijoilta,josko jo voisi talvi tulla♥️
Katseltiin tyttöjen kanssa valokuvia viime vuoden marraskuulta,ja tähän aikaan oli jo melkoiset lumikinokset ja ekat jäälyhdyt tehty tienvarteen,vaan eipä ole vuodet veljeksiä keskenään;)
Ulkona on tullut käytyä vain tekemässä pakolliset työt ja nyt on ollut sopivaa aikaa tehdä muutama rästiin jäänyt homma,kuten työhuoneen seinän tapetointi..eihän se odotellut kuin vissiin pari vuotta..mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Ja sain lampaiden villatkin puhdistettua ja pakattua laatikoihin valmiiksi lähetettäväksi kehräämöön,onkin jännä nähdä millaista lankaa saamme keväällä takaisin!
Tuntuu niin ihanalta hypistellä pehmeää villaa käsissään ja ajatella että siitä tulee vielä lankaakin,kiitos lampaat!♥️
Minulla on vähän sellainen tunne,että tämä villahomma ja taljojen koristelu tulee olemaan se minun juttuni,suunnittelen jo minkävärisiä lampaita hankimme ensi kesäksi,jotta saisin niistä kaunista villaa jatkokäsiteltäväksi,meidän lampaamme ovat siis aivan villalampaita♥️
Koristeltavat taljat ostan pieneltä luomutilalta Sodankylästä,olen käynyt tilalla ja tiedän että lampailla on siellä hyvät oltavat ja katras on pieni,joten valmis tuote on kokonaan paikallista käsityötä.
Minä jatkan tämän päivän vielä "tupahommia",ja toivottelen kaikille lukijoille hyvää alkanutta viikkoa,ja pysykäähän pystyssä!♥️
Joskus tulee sellainen tunne että aika kulkee aivan liian nopeasti,lokakuukin meni niin ettei melkein huomannutkaan. Vastahan sitä odoteltiin talven tuloa ja nyt on jo marraskuu,kaamosaika alkamassa.
Ja voisin kyllä sanoa,että tämä meidän elämämme täällä luonnon keskellä on aika "verkkaista ja hidasta",niin siitäkin huolimatta päivät kuluvat aikamoista vauhtia.
Nyt kun ulkona pimeä laskeutuu jo aikaisin illasta,niin tulee vietettyä enemmän aikaa sisällä tuvassa. Minä tykkään tästä(kin)vuodenajasta. Kaamosaika on sellaista rauhoittumisen aikaa,voi hyvällä omallatunnolla istuskella ritisevän takkatulen ääressä,juoda kuppitolkulla teetä ja poltella kynttilöitä♥️
..ja pikkuhiljaa valmistautua joulunodotukseen! ♥️
Huomenna viedään kynttilät ja lyhdyt tienvarteen ja mäelle aittojen tykö Pyhäinpäivän kunniaksi,muistetaan kaikkia edesmenneitä rakkaita,niin ihmisiä kuin eläimiäkin.
♡Minä toivottelen oikein rauhaisaa viikonloppua kaikille!♡