sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Yöttömän yön tervehdys!

Pitkästä aikaa laittelen kuulumisia täältä Turvejärveltä. Hengissä ollaan! 



En ole unohtanut blogia,enkä etenkään kaikkia teitä lukijoita,en todellakaan! Elämäntilanne on vain ollut sellainen,ettei oikein ole ollut mukamas aikaa,eikä oikein intoakaan kirjoitella tänne.
Nyt sitten otin itseäni niskasta kiinni,ja pistäydyin kurkkaamassa ja hieman päivittämässä kuulumisia ja kuvia,sitten tammikuun..



Ja kiitos teille ihanat lukijat,kun olette aina välillä käyneet kommentoimassa ja laittelemassa viestejä,kiitos!♡
Ja erityiskiitokset Kippuralle postikortista ja Lieksaan blogin lukijalle,oli mukava yllätys kun poikkesit kahville!


Turvejärvellä arki on sujunut entiseen tapaan,tai ainakin melkein. Olen nyt virallisesti puolisoni omaishoitaja,eli isäntä keskittyy nyt kokopäiväisesti kirjan kirjoittamiseen kotona ja minä puolestani hoidan suurimman osan tilan arkiaskareista ja lisäksi olen isännän apuna.
Päivä kerrallaan mennään ja eletään arkea.


On täällä jotakin saatu eteenpäinkin, saimme kehräämöltä vihdoinkin ensimmäisen erän omien lampaiden villasta kehrättyä 
lankaa. Olen kyllä tyytyväinen! Ja lampaita on nyt kolme aiempaa enemmän,kesän alussa meille muutti kolme uuhikaritsaa katraaseen,joten tyttösiä on nyt yhdeksän. Pipari,Muru,Tuhka,Minttu,Söpö,Toffee,Nekku,Vanilja ja Laku. Sopiva katras pienimuotoiseen villantuotantoon ja maisemanhoitoon♡


Syksyllä lähetän samaan kehräämöön uudet villat,ja toivottavasti saamme taas ensi keväänä laatikollisen lankoja myytäviksi.


Ja tarkoitus on aikanaan enemmänkin tehdä käsitöitä myyntiin..


No,kaikki ajallaan. Täytyy vain luottaa siihen,että asiat tapahtuvat juuri oikeaan aikaan,ja kaikella on tarkoituksensa. 


Nämä valoisat kesäyöt ovat niin kauniita,ettei millään malttaisi mennä nukkumaan. Kaikki ne kesän tuoksut ja lintujen äänet! 


Sadepäivinä tulee tehtyä pakolliset sisähommat,mutta muuten ei kyllä sisällä tule oltua,ehtiihän sitä sitten talvipakkasilla..

No,sain minä sentään eteisen maalattua eräänä sateisena ja myrskyisenä päivänä,yksi pieni askel taas eteenpäin.









                    ♥️Yöttömän yön terveisiä kaikille lukijoille! ♥️

T. Turvejärven tilan emäntä, Katja


21 kommenttia:

  1. Kiva kuulla piitkästä aikaa ja katsella upeita maisemakuvia!!
    Sinulla on kyllä sisustussilmää, kaunis eteinen! Älä unohda meitä näin pitkäksi aikaa, pienikin kuulumispostaus on hyvä, ei tarvi miettiä onko asiat kuinka;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos ihanasta viestistäsi!Ja mukavaa huomata,että olet pysynyt matkassa pitkästä tauosta huolimatta,kiitos:)Juu,eteisestä taisi tulla sellainen peppipitkätossun tyylinen..Sopii tänne meille hyvin;)

      Poista
  2. Ihanaa oli kuulla kuulumisianne pitkästä aikaa.! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nicola,
      ja kiitos ilahduttavasta viestistäsi!Ja ihanaa huomata,että olet jaksanut pysyä matkassa pitkästä tauosta huolimatta,kiitos:)

      Poista
  3. Voi miten ihanaa kun päivitit blogiasi!Olen todella odottanut kuulumisia teistä ja kuvia ihanasta Lapin maasta.Olen itse miettinyt kutun ja lampaiden hankkimista,ehkä muutaman vuoden kuluttua.Olen tykännyt kovasti kirjoittamistyylistäsi ja tämä pitkä tauko oli piinallinen.Mutta älä unohda meitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos ihanasta viestistäsi!Ja todella mukava kuulla,että pitkästä tauosta huolimatta olet jaksanut pysyä matkassa,kiitos:)Ilman muuta hankit muutaman kotieläimen,jos niistä haaveilet,haaveet on tehty toteutettaviksi;)Onnea tulevaan:)

      Poista
  4. Kiva kuulla teistä pitkästä aikaa. Emme ole unohtaneet teitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjatta,
      ja kiitos viestistäsi ja ihanaa huomata että olet jaksanut pysyä matkassa pitkästä tauosta huolimatta,kiitos:)

      Poista
  5. Ihana kuulla teistä! <3 Ihanaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marketta,
      ja kiitos viestistäsi! Mukava,kun olette jaksaneet pysyä lukijoina pitkästä tauosta huolimatta,kiitos:)Ja oikein ihanaa kesää sinne teille myös!:)

      Poista
  6. Voi, kun tuli taas hyvä mieli terveisistäsi ja niin ihanista kuvista. Toivottavasti saadaan hyvä marjavuosi! Onko siellä satanut tarpeeksi? Meillä täällä Etelä-Savossa on mielestäni satanut tämän tästä ja välillä rankastikin (niinkuin tänä aamuna), niin äsken puutarhassa marjapensaiden juurilta kanojen salapesiä etsiessä huomasin, että maahan on ihan kuivaa purua. Eli pahitteeksi ei pitempiaikaisetkaan sateet olisi. Tosin mansikka-aika on täällä nyt hippeimmillään, että niiden takia nyt ei kovia sateita kuitenkaan toivota.
    Aika loogista tekstiä näköjään tulee kolmen yövuoron jälkeen- paras toivotella teille koko perheelle onnellisia kesähetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirkku,
      ja kiitos aivan ihanasta viestistäsi! Täällä on ollut kyllä aika sateinen alkukesä,kesäkuun alussa oli muutama mukavan lämmin päivä ja lapset pääsivät järveen uimaankin,muutta kyllä nyt alkaa tuntumaan siltä,että sateet riittäisivät vähäksi aikaa.Mutta onpahan kaikki aivan ihanan vihreänä,luonto oikein hehkuu vihreän eri sävyissä!:)Hyvää kesää sinne teille:)

      Poista
  7. Katja, tämä postaus on kyllä kesän odotetuin. Ymmärrän toki, että kaikkeen ei aikasi riitä. Ja välillä sinunkin pitää saada olla mitään tekemättä.

    Kuviasi pitää katsoa moneen kertaan. Mikä tunnelma niissä! Terveiseni eteläisestä Suomesta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Piri,

      ja kiitos ihanasta viestistäsi!Ja ihanaa huomata,että pitkästä tauosta huolimatta olette jaksaneet odotella kesään asti uusia kirjoituksia,kiitos:)

      Poista
  8. Kiitos Katja, että jaksoit meidän lukijoiden iloksi laittaa ihania kuvia ja postia. Kiitos myös terveisistä, jotka Lieksan yllätysvieraanne kautta sain. Ilahduttivat kovin. Teille kaikkea hyvää toivoen, ja teitä muistaen.

    VastaaPoista
  9. Hei Maari,

    ja kiitos mukavasta viestistäsi!Ja kiva,jos terveiset tulivat perille:)On kyllä ollut ihanaa huomata että te lukijat olette pysyneet matkassa pitkästä tauosta huolimatta,kiitos:)

    VastaaPoista
  10. Tarvitsetko nopean ja helpon lainan laskujen maksamiseen tai muihin aikomuksiin? Jos on, ota yhteyttä herra Annastukseen, jos haluat saada nopean lainan tänään sähköpostitse:
    (Firstfinancialservice1@gmail.com)

    Annastus on auttanut minua ja kahta muuta ystävääni haluttujen lainojen kanssa ... olen iloinen, että tarkoitin, että Annastus on lempeä ja jumala hurskasteleva mies, joka hän on
    Amerikkaan perustuva lainanantaja ja hän on ymmärrettävä mies kaikessa näkökohdassa !! Lainan tekeminen hänen kanssaan on ollut helpoin asia elämässäni ... kiitos, jos tarvitset todella aitoa
     luotettava lainanantaja ottaa yhteyttä Annastukseen kautta
     

    Sähköposti_: firstfinancialservice1@gmail.com

    VastaaPoista
  11. On varmaan ollut kiireinen ja työteliäs kesä sinulla. Vieläkö teillä lehmiä, vai oletteko vaihtaneet kuttuihin. Niiden maidosta kuulemma saa jalostettua kotona kaikenlaista syötävää ja ihania juustoja maidon lisäksi. Ruokinta on vain helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      ja kiitos viestistäsi!Tällä hetkellä meillä on vain lampaita ja kanoja.Lehmistä päätimme luopua viime syksynä miehen sairastuttua vakavasti.Päätös oli vaikea,mutta varmasti juuri oikea tähän elämäntilanteeseen.Vuohia meillä on ollut vuosia sitten,mutta olen enemmän lehmäihminen;)

      Poista
  12. Voi kun kiva että oot ilmoitellut teistä ja kirjoitellut nyt.En ehdi enempää kommentoimaan.

    VastaaPoista
  13. Hei Kippura,

    ja kiitos viestistäsi!Ja ihanaa kuulla,että pitkästä tauosta huolimatta olet edelleen matkassa:)

    VastaaPoista