Ilmassa alkaa olla tulevan talven tuoksua. Aamuisin kuura on asettunut pihapiiriin ja kotijärvi alkaa pikkuhiljaa jäätyä.
Meillä on lasten kanssa ollut tapana aina syksyisin mennä kotiniemeen kuuntelemaan järven jäätymistä,tyynenä pakkasiltana jäätymisestä syntyvät äänet kantautuvat kauas metsänreunaan saakka. Jos ei tietäisi mistä on kysymys,saattaisi vaikka kuvitella vedenhaltijoiden huutelevan..,vaan mistäpä sitä tietää;)
Lokakuun valo on aivan erityinen,matalalta paistava aurinko jaksaa vielä lämmittää,päivät lyhenevät vauhdilla ja luonto valmistautuu tulevaan kaamosaikaan ja talveen.
Aurinko punaa vanhan,harmaan hirsiseinän kauniisti.
Mäellä,talon lähettyvillä kasvaa pikkuruinen kuusipuu. Joku on sen juuri siihen aikanaan istuttanut. Muutettuamme tänne Turvejärvelle pikkuinen kuusi herätti huomion,sillä näin pohjoisessa ei luontaisesti kasva kuusia.
Joku jo ehti huomauttaakin" että eikö se olisi parempi kaataa pois,eihän se tänne kuulu",mutta minä olin toista mieltä.
Ajattelin,että antaapa pikkuisen kasvaa rauhassa ja nyt muutaman vuoden kaunokainen on saanut toimittaa erittäin tärkeää tehtävää perheemme ja Turvejärven tilan pyhänä puuna ja suojelijana.
Merkiksi tärkeästä tehtävästään puu on saanut oksilleen nauhan. Siinä se saa kasvaa yhdessä perheemme kanssa ja toivon että vielä monenmonta vuotta.
Lapset jo kovasti odottelevat lunta,ja niin kyllä minäkin. Saas nähdä,joko jo tällä viikolla joku aamu on maa peittynyt valkoiseen.
Vielä pääsee kävellen kulkemaan lähimetsissä,ja jängät ovat jäätyneet helpoiksi kulkea.
Nyt kun kaikki on valmista talven tulla,niin sitä huomaa itsekin rauhoittuneen,ei ole enää isompia pakollisia hommia mitkä täytyy tehdä ennen talven tuloa,vaan voi rauhassa nauttia loppusyksyn kauneudesta.Luonnon omat värisävyt ovat jotenkin niin pehmeitä ja lämpimän sävyisiä.
Minä toivottelen kauniita,kuulaita loppusyksyn päiviä kaikille lukijoille!
Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt hetki jos toinenkin..,ja tuntuu siltä kuin vain hetki olisi viime vuoden lokakuuhun näihin samoihin aikoihin,kun meidän perheestä oli juttua Lapin Kansassa.
Moni blogin lukija taisi löytää tiensä tänne juurikin lehdessä olleen jutun myötä. Lokakuun loppua elettiin ja valmistauduttiin talven tuloon ja niin tänäkin vuonna,vaikka tänä syksynä moni asia onkin toisin kuin viime syksynä.
Täällä Turvejärvellä talvi saa tulla vaikka huomenna! Kotieläimille on talven heinät haettu ja kuivaa polttopuuta on riittävästi pihatien varressa,vaikka tulisi oikea pakkastalvi! Pakastimessa on kotijärvestä pyydettyä siikaa ihan mukavasti. Ensi talvena syödään myös omakasvattamaa sonnipojan lihaa. Kaunis Olaf sai päättää päivänsä kauraa rouskutellen,omassa karsinassaan. Pyysin Olafilta anteeksi ja kiitin että saamme perheelle ruokaa.
Aina yhtä vaikeita ne teurastuspäivät.
Nyt näyttää siltä,että minun haaveeni lehmienpidosta saa tällä hetkellä jäädä,ihan vain käytännön pakottamana. Jannella on todettu etenevä hermostosairaus,jonka etenemistä ei voi tietää,mutta se on varmaa,ettei hän pysty enää tekemään käsillään kovin fyysisiä hommia,joten minun apuani ja työtäni tarvitaan pientilalla enemmän,siksi olemme päättäneet luopua lehmienpidosta.
Omena on etsinyt uutta kotia jo pitemmän aikaa,mutta kovin vaikeaa tuntuu kodin löytyminen olevan.
Jatkossa keskitymme lampaisiin ja kanoihin. Ensimmäinen erä omien lampaiden villaa lähtee lähiaikoina kehräämölle. Ja tarkoitus on ensi keväänä hankkia muutama lammas lisää,ihan vain villantuotantoa ajatellen.Lampaiden hoitaminen ja ruokkiminen on tässä tilanteessa huomattavasti helpompaa kuin lehmän.Ja onhan se myös taloudellinen asiakin,lehmä tarvitsee huomattavasti enemmän heinää kuin muutama lammas.
Olin alunperin haaveillut kotitarvelehmästä,että saisimme perheelle maitoa,vaan tiedän kokemuksen kautta,että lypsäminen varsinkin talviaikaan on aikaa vievää puuhaa,ja pakko jopa minunkin nyt ajatella järkevästi. Aina se ei ole kovin helppoa;)
Elämä se tosiaankin osaa yllättää. Olen usein täälläkin kirjoitellut siitä"että elämä on juuri tässä ja nyt",ja oikeastaan vasta Jannen sairastumisen myötä tämä asia on konkretisoitunut,siis täyttä totta! Meillä on juuri vain tämä hetki tässä,huomisesta ei kukaan vielä tiedä,eikä menneeseen kannata palata,eikä varsinkaan turhaan murehtia menneitä asioita,niitä ei voi enää muuksi muuttaa,elettyä elämää.Oikeastaan ainoa mihin voi vaikuttaa,on juurikin tämä hetki elämän polulla,tässä istun kynttilänvalossa kirjoittelemassa blogia ja nautin hiljaisuudesta.
Elämän pienet arkiset asiat saavat suuremman merkityksen,niihin alkaa kiinnittää enemmän huomiota,ja ylipäätänsä huomion kiinnittäminen siihen mitä ympärillä on sen sijaan,että murehtisi kaikkea sitä mitä ei ole.
Ja minusta meillä on paljon! Kaunis,ympäröivä luonto,puhdas vesi,kirkas tähtitaivas ja revontulet,hohtavan valkoiset hanget..onhan siinä asioita mistä on aihetta olla kiitollinen.
Ja jotenkin lohduttavaa ja ihanaa ajatella,että olemme vain osa tätä kaikkea suurta,jokainen oman hetken verran täällä kulkee omia polkujaan,eikä sillä matkan pituudella ole väliä,tärkeintä on se matka. Luonto jatkaa elämäänsä kaikesta huolimatta,kevät ja syksy saapuvat vuosi toisensa jälkeen,joutsenten keväinen riemuhuuto ja syksyn usvassa suolta kantautuvat kurkien kirkaisut.
Joskus elämä pakottaa meidät pysähtymään ja miettimään sitä mitä oikeasti haluamme tehdä,niin kävi meillekin. Ja erityisesti Jannelle,hän oli jo pitkään haaveillut siitä että voisi olla kotona ja kirjoittaa,ettei tarvitsisi aina lähteä reissuhommiin.
Olisimme tietenkin valinneet hieman toisen syyn hänen jäädä kotia,vaan elämä ei mene meidän ihmisten asettamien suunnitelmien ja toiveiden mukaan,mutta nytpähän on aikaa kirjoitella! Ja elämme päivän kerrallaan.
Minä toivottelen kaikille lukijoille oikein ihania ja aurinkoisia syyspäiviä! Kirjoittelen tänne blogiin kuulumisia jatkossakin. ♥️
Meillä on tapana joka kesä käydä lasten kanssa Inarissa Saamelaismuseo Siidassa. Erityisesti kesä-aikaan avoinna oleva ulkomuseo-alue on viehättävä paikka,ja vaikka siellä on tullut vietettyä aikaa enemmänkin,niin ainakaan minä en ole kyllästynyt vanhojen rakennusten tunnelmaan. Sinne on aina yhtä mukava tehdä päiväretki! :)
Hieman kyllä huvitti,kun samanmoisia emalikippoja ja sankoja ym.vanhaa kapistusta löytyy täältä kotoakin..ja ehkäpä juuri siksi viihdynkin niissä matalissa hirsituvissa..
..Voisin melkein kuvitella itseni tuvan pöydän ääreen istumaan;)
Lapsistakin museo on ihan kiva paikka käydä viettämässä kesäinen päivä.
"Kato nyt,ihan niinkuin meillä kotonakin!" tytöt näyttävät :)
Museoalue sijaisee kauniilla mäntykankaalla,ja siellä on mukava kaikessa rauhassa käveleskellä. Omat eväät vain mukaan ja tietenkin jäätelöt kahvilassa kyläpäivän kunniaksi:)
Meidän perheen kesälomareissut ovat monesti kotiseutumatkailua,oikeastaan jo ihan käytännön syistäkin. Kun asuu vanhaa tilaa ja on kotieläimiä,niin ei tule kovin usein lähdettyä pidemmille reissuille ja onhan se myös taloudellinen kysymyskin,kun on iso perhe,niin ei sitä niin vain lähdetä kovin kauas matkustelemaan. No! Vanhin tytär on sitten täysi-ikäisenä matkustellut jo varmaan puoli maapalloa..mutta aina mielellään tulee tänne kotiin maailmalta ja nauttii puhtaasta luonnosta ja hiljaisuudesta:)
Ja onhan meillä lasten kanssa vielä kesämarkkinareissukin edessä! Sitä on jo odotettukin!
Minä toivottelen kaikille lukijoille aurinkoisia ja ihania kesälomaretkiä,vaikka ihan lähelle! :)
No nyt kyllä tuli aivan mahdottoman pitkä tauko blogiin kirjoittamisessa,oikeastaan aivan liian pitkä.
Syitä blogihiljaisuuteen on useampiakin,päällimmäisenä on kuitenkin arkielämässä tapahtuneet tai tapahtumassa olevat muutokset,johtuen isännän pitkästä sairaslomasta..eikä taida hänellä enää olla paluuta entiseen työhönsä,vaan nyt täytyy toteuttaa haave kokopäiväisestä kirjailijan ammatista. Oikeastaan sairastuminen pysäytti isännän ja myös minutkin miettimään mitä oikeasti haluamme tehdä. Vaan täytyy kyllä sanoa,että mielestämme olemme koko ajan eläneet"unelmaamme todeksi",emme ole sitkutelleet tai jossitelleet;)
Mutta nyt kyllä konkretisoitui sanonta ja omakin ajatus siitä"että elämä on juuri tässä ja nyt",ei kannata jättää haaveitaan jonnekin kauas tulevaisuuteen,sillä sitä päivää ei välttämättä koskaan tule. Eli,jos vain mahdollista niin toteuttakaa unelmianne ja haaveitanne vaikka pieni askel kerrallaan,juuri tänään:)
Ja itsellekin tuli taas muistutus siitä,että elämää ei voi suunnitella etukäteen,monet asiat eivät todellakaan mene omien suunnitelmien mukaan. Toisaalta se voi olla myös helpottavaakin ajatella,että asiat kyllä järjestyvät parhain päin ja juuri niinkuin on tarkoitettukin..vaikka tämän asian huomaa vasta ehkäpä vuosien päästä tapahtuneesta.
Isännän sairastumisesta vielä sen verran,että ikävä kyllä kyseessä ei ollutkaan mikään tavallinen rasitusvamma tai muu selkeästi hoidettavissa oleva syy tai sairaus,vaan ilmeisesti jotakin hermostoon liittyvää,mutta aika näyttää ja tarkemmat tutkimukset syksymmällä ,että miten tässä mennään eteenpäin,mutta eteenpäin mennään jokatapauksessa.
Voi olla,että pieniä arkielämän muutoksia on pakko tehdä,mutta nyt on vain elettävä päivä kerrallaan juuri tätä meidänlaistamme elämää,ja isännän totuteltava kirjailijan hommiin.
Ja kaipa häntä voi jo kutsua kirjailijaksi,sillä kustannusyhtiö Karisto julkaisee syyskuussa Jannen esikoisteoksen Pyhävaara.
Ja on tähän blogihiljaisuuteen ihan luonnollinenkin syy,nimittäin Lapin kesä ja yötön yö,ja kesän loputtomat puuhat ja tekemiset ulkona. En oikeasti millään malttaisi istua koneen ääressä kirjoittelemassa tai muutenkaan liikoja sisällä. Sitä kun tietää,että pian tämä valoisa aika on ohitse,niin haluaa ottaa ihanista kesäpäivistä-ja öistä kaiken irti! Oikein imeä itseensä kesäöiden valoa ja tuoksuja:)
Minulle on jotenkin paljon luontevampaa kirjoitella syksyn ja kaamoksen hämärässä,sillä silloin ulkona on paljon vähemmän takemistä,sitä malttaa paljon paremmin kaivautua sohvan nurkkaan teekupin kanssa ja kirjoitella vaikkapa tänne blogiin kuulumisia:)
No,ehkäpä nyt kuitenkin päivitän tätä blogia hiukan ahkerammin,kesästä huolimatta;),kun sain itseni tänne pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Arki jatkuu täällä Turvejärven tilalla,ehkäpä hieman hitaampana kuin ennen,mutta ei kai tässä kiire ole mihinkään.
Kiitos teille blogin lukijat,kun olette jaksaneet seurata tauosta huolimatta,ja muistakaa pitää hyvää huolta läheisistänne ja unelmistanne,sillä mikään asia elämässä ei ole itsestäänselvyys!♡
Nyt kun valoa riittää vuorokauden ympäri,ei millään malttaisi mennä nukkumaan vaan mieluusti istuskelisi kuistin rappusilla ja kuuntelisi lintujen yöttömän yön konserttia aamuyön tunneille asti ja vain ihastelisi kaunista keväistä luontoa.
Järvi on vihdoinkin päässyt jääpeitteestään aivan kokonaan,viime päivien kovat tuulet pitivät huolen siitä,että auringon hapristamat jäälautat hajoilivat vähitellen järven pohjoispäähän ja aamuinen melkein myrskylukemissa puhkuva länsituuli rikkoi ja sulatti loputkin jäät kotirantaan.
Eipä ole viime aikoina oikein malttanut istua edes tietokoneen ääreen,ulkona on niin paljon kaikenlaista mukavaa puuhaa ja sitten niitä vähemmän mukavia,mutta pakollisia hommia.
Lampaat pääsevät yksi kerrallaan paksusta talviturkistaan,täytyi kahteen kertaan keritä pahimmat villakasat. Huonommat villat ajattelin säästää eristemateriaaliksi ja paremmasta villasta kokeilla(sitten joskus)kehräyttää tai jopa itse kokeilla kehrätä lankaa. Täytyy ensin saada vain reilusti hyvälaatuista villaa talteen.
Ehkäpä kokeilen käyttää lampaanvillaa myös tyynyjen täytteenä,ei se ainakaan huonompaa voi olla kuin muovikuidut;)
Vene on jo laskettu vesille ja ensimmäiset ruokakalat saatu kotirannasta. Voi miten hyvältä tuore kala maistuikaan!:)
Pihapiiri alkaa pikkuhiljaa vihertämään ja aivan pikkiriikkiset hiirenkorvat odottavat lopullista puhkeamistaan.Vielä kun malttaisi odotella tuonne kesäkuun puolelle,ennenkuin uskaltaa istuttaa mitään ulos.Niin monesti on se lapin takatalvi yllättänyt vielä juhannuksenakin,tai eihän se enää yllätä,vaan sitä osaa jo melkein odottaa!;)
Minä toivottelen kaikille lukijoille oikein ihania ja aurinkoisia kevätpäiviä!
Täällä Turvejärven tilalla on kaksi vanhaa aittaa mäen päällä,ja olenkin aiemmin kirjoittanut oman kirjoituksen nuista aitoista.
Nämä kaunokaiset ovat aikoinaan palvelleet niin ruokavarastoina kuin vaateiden säilytyspaikkana.
Meidän aikanamme aitat ovat olleet kotieläinten ruokavarastoina,niihin on laitettu säilöön kesän aikana tehdyt lehdekset ja kuivaheinät.
Tässä muutama viikko sitten mäellä kahvia juodessani ja aittoja katsellessani mietin,että miksei pienempi aitta voisi kesällä toimittaa nukkuma-aitan virkaa..kuiten täällä käy kesävieraita ja torpassa ei tilaa ole aivan mahdottomasti,niin aitasta saisi kesän ajaksi yhden huoneen lisää:) Olipa hyvä ajatus! Kas,kun ei oltu aiemmin hoksattu!..
Ajattelimme,että laitamme aitan kuntoon sitten myöhemmin keväällä kunhan ilmat alkavat kunnolla lämpenemään ja lumet sulavat..,vaan arvatkaapa vain, kun asiasta mainittiin tytöille,niin hehän olivat valmiit siivoamaan aitan ja kantamaan patjat sunmuut tarvittavat tykötarpeet heti,eikä "sitten joskus";)
No,mikäs siinä,viime kesän kerput siirrettiin toiseen aittaan ja enimmät heinät lakaistiin lattialta,ja pyydettiin vielä aitanhaltijalta lupa muuttaa aitta kesähuoneeksi, kannoimme varastosta tarvittavat huonekalut mäelle ja muutaman tunnin urakan jälkeen aitta sai uuden elämän kesäaittana:)
Tytöt ovat jo kokeilleet aitan mahdollisuuksia niin läksyjentekopaikkana kuin eväsretkellä. On sinne kannettu makuupussitkin ja ehkäpä tällä viikolla saavat yöpyä aitassa jos haluavat. :)
Ja saatanpa minäkin joku kesäyö mennä aittaan kuuntelemaan kesän ääniä:)
Ja mikä parasta,mitään ei tarvinut ostaa tai hankkia,vaan kaikki tarpeellinen löytyi omasta takaa! No,ehkäpä kunnollinen sääskisuoja vielä täytyy jostakin keksiä;)
Minä toivottelen mukavaa toukokuista tiistaita kaikille lukijoille ja lähden mäelle aitan edustalle nauttimaan päiväkahvit! :)
Toukokuu on aluillaan,ja kevät tekee tuloaan oikein vauhdilla,ihanaa! Kyllä tätä onkin odoteltu. Tosin, nyt kun katson ulos ikkunasta,on maa peittynyt valkeaan. Aamulla oli niin soma auringonpaiste,ja pikkuhiljaa auennut sula houkutteli kotirantaan joutsenia ja metsähanhia.
Miten ihanalta tuntuukaan talven hiljaisuuden jälkeen jäänreunalta kaikuvat lintujen äänet!
Eikä tarvitse lähteä omalta kotipihaltaan bongailemaan lintuja,vaan parhaimmassa tapauksessa voi aamukahvia hörppiessään katsella tuvan ikkunasta lintujen touhuja kotirannassa. Sanonkin,että meillä on oma "piilokoju",josta voimme tarkkailla luonnon tapahtumia:)
Ikkunalaudalla on kiikarit ja lintukirjat aina valmiina.
Onpahan joskus meinannut mennä aamukahvit väärään kurkkuun,huomatessaan ahman katselevan niemen nokasta,ei sellaista pääse kovin usein kokemaan omilta kotirappusilta...tai kohdatessa sarvipöllön terävän ja viisaan katseen tai vanhan merikotkan istumassa kotipihan männynlatvassa ja tarkkailevan ympäristöään.
Vapun aikoihin nähtiin oikea kevääntuoja,nimittäin iloisesti hyppelevä västäräkki navetan katolla,ja toissapäivänä haarapääsky tekemässä huikeita lentonäytöksiään:)
..Mitenkäs se vanha loru menikään"västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään",no ehkäpä en vielä kuiten arvaa laittaa pottuja maahan;) Vasta sitten juhannuksena!
Toivon,että nämä kotiympäristössä koetut luontokokemukset jättävät lapsiinkin pienen kipinän,joka säilyisi läpi elämän.♥️
Pikkuinen koiralapsikin on päässyt ulos tutkimaan ja haistelemaan kevään hajuja,ja voi sitä intoa millä juostaan,lyhyistä töppösistä huolimatta!:)
Jäätelökausikin on jo avattu,ja hiihtokausi päätetty;)
♥️ Aurinkoisia toukokuun päiviä kaikille!♥️
