keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Pakkanen ja arki

No tulivathan ne tammikuun pakkasetkin sieltä. Ei kyllä ollut yhtään odotettu vieras,mutta minkäs teet! 
Täytyi aamusta iltaan poltella tulia kaikissa kolmessa tulisijassa,ettei pakkanen sentään sisään tupaan tule vierailemaan;)




Olin vähän suunnitellut tälle viikolle kauppareissua kylille,Ivaloon mutta nämä kireät pakkaset saivat suunnitelmiin muutoksia. Joten,ehkäpä ensi viikon alkupuolella käymme kylillä,saas nähdä! 



Ei sitä niin vain lähdetä reissuun,edes päiväseltään kun pakkaslukemat huitelevat -30 paremmalla puolen. Kuitenkin huoli kotieläimistä,ja torppaakin on lämmitettävä,jotta ei kovin viileäksi mene.
 Joskus nuorempana ihmettelin erästä työkaveriani, hän asui vanhassa puulämmitteisessä talossa ja sanoi,ettei voi talvisin lähteä pitemmille reissuille koska talo jäähtyisi parissa päivässä jos kukaan ei ole huolehtimassa lämmityksestä..Nyt minä ymmärrän mitä hän tarkoitti! Silloin en todellakaan käsittänyt,ihmettelin vain.




Tänään aamukahvia laittaessani kävi (pikaisesti!)mielessäni,että kyllä tämä asumismuoto vaatii aika paljon,no sanoisinko omatoimisuutta ja sitä että on nähtävä hieman vaivaa arkisten asioiden eteen. Ennen kuin ihanan houkutteleva aamukahvin tuoksu leijailee tuvassa,on laitettava tulet hellaan ja kaminaan,sekä vietävä eläimille aamuheinät ja vedet. Lapset vielä nukkuvat tai köllöttelevät pedissä lämpimän peiton alla sillä aikaa kun teen  aamuhommat. 
En muuten koskaan ole ollut mikään aamuvirkku,haluaisin kyllä kovasti olla. Aika tahmeilta ne aamuherätykset välillä tuntuvat,varsinkin talvella! 
..Ja sitten joskus kun meillä on taas lehmä lypsyssä,niin se on kyllä hyvä herätyskello:)




Rivitalossa asuessa ei tarvinut huolehtia lämmityksestä,vaikka ulkona paukkui ennätyspakkaset,sen kun vain patteria väänsi isommalle,ja istahti sopivasti patterin viereen juomaan aamukahviaan;)ja vesi tuli hanasta,sekä kylmää että lämmintä! 

Mutta siinäpä se juuri taitaa olla tällaisen asumisen ja elämisen juttu,että  oikeasti on nähtävä vaivaa,jotta pienet (ja suuret)arkiset asiat hoituvat ja jotenkin kaikkeen tekemiseen suhtautuu nykyään aivan eritavalla,osaa paremmin kiinnittää huomiota juuri siihen hetkeen ja asiaan mitä on tekemässä,ja nauttia siitä(jopa käsintiskauksesta!). Arkiset asiat saavat syvemmän merkityksen kun niiden eteen on hieman nähnyt vaivaa..toivottavasti ymmärrätte mitä yritän kertoa,nyt ei oikein juttu luista,liekö pakkanen kohmettanut jo ajatuksetkin:)





No,huomiselle taisikin lupailla jo lauhempaa ja vaihteeksi lisää lunta. Saas nähdä,millaiset kinokset meillä on keväällä!

                           Minä toivottelen  oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille lukijoille!

3 kommenttia:

  1. Heippa taas,katselinkin tv-säästä että kyllä teillä pakkanen jo laski tosi kylmään.Se hankaloittaa montaa asiaa noitten eläimienkin kanssa,juomavesi esim.Eihän voi vettä viedä liian kuumana ja tosipianhan se vetää riitteeseen.Joudutko pitämään jotain lämmitintä navetalla?Nyt näkyy teillä jo aurinkoa vähän,hienoja kuvia, upeesti tulee punaista maisemaa.Koittakaa tarjeskella,täältä lähtee lämmittävää ajatusta teille,toivotaan että auttaa.Hauskaa talvi-viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Hei Kippura,

    ja oikein paljon kiitoksia lämmittävistä ajatuksista,tulivat perille!:)Hyvää viikonloppua sinne teille!

    VastaaPoista
  3. Itsekään en ole aamuvirkku, mutta haluaisin olla. Viime viikolla unohdin laittaa auton lämmitykseen. Aamulla kun töihin lähti, oli niin kylmä auto että siinä kyllä heräsi. Onneksi kyllä lähti käyntiin. https://www.planar.fi/440856803

    VastaaPoista