maanantai 7. tammikuuta 2019

Talvinen hiljaisuus on rikkaus

Aina välillä täytyy oikein ravistella itseä huomaamaan se kaikki kauneus mitä ympärillä on. 


Usein aivan huomaamattaan suorittaa tai tekee arkiset askareet ja vain vilkaisee ympärilleen kuin ohimennen..Nyt olen yrittänyt useammin pysähtyä näiden arkisten töiden lomassa ihailemaan kaikkea sitä kauneutta,mitä talvisessa luonnossa on.
Ja sitähän kyllä on! 




Kaikki ne kauniit värisävyt,jotka vaihtuvat vuorokauden aikana,sinisestä vaaleanpunaiseen.
Yksi tärkeimmistä asioista mikä sai meidät aikanaa valitsemaan juuri tämän paikan,on ihana,rauhoittava hiljaisuus,etenkin näin talviaikaan. Se on sellainen rikkaus,joka merkitsee minulle todella paljon.


Joskus tekee ihan hyvää käydä kylillä ja taas kotiin palatessa huomaa sen täydellisen hiljaisuuden ja muistaa miksi haluamme asua juuri täällä,vanhalla lapin tilalla erämaan laitamilla.
Tämän ympäröivän luonnon takia,se on se syy. Ja siitä lähtökohdasta teemme omat valintamme,tai jätämme tekemättä.
Moni on kysellyt ja joskus hieman ihmetellytkin,että eikö tämä meidän elämäntapamme ole aika työlästä. Voihan se joskus sitäkin olla,mutta meille se on nykyään tietoinen valinta ja haluamme asua ja elää oikeasti luonnon keskellä ja luontoa kunnioittaen. Kaikki se arkinen työ kuuluu tähän elämäntapaan,enkä olisi kovin helposti valmis luopumaan tästä tavasta elää.


Päivä kerrallaan mennään eteenpäin ja katsotaan mitä eteen tulee,nyt kuitenkin yritämme nauttia tästä kaikesta hyvästä ja kauniista mitä meillä ja meidän ympärillämme on♥️


Yhden tavoitteen olen kyllä itselleni asettanut,sen uuden kameran aion hankkia vielä tämän kevään aikana. Sillä kaikki tämä luonnon kauneus on myös mahdollisuus,josko vielä jonakin päivänä oppisin valokuvaamaan ja saisin pientä toimeentuloa valokuvien kautta. 
Työmaa aukeaa aivan kotiportailta,ei tarvitse lähteä kuvausmatkoille kauas.

Hyvää alkanutta uutta viikkoa kaikille lukijoille ja kiitos ihanista kommenteistanne!♥️

10 kommenttia:

  1. Heippa, ihanaa kun olit kirjoitellut :) Minua kiinnostaisi tietää miten teillä lapsilla aika kuluu siellä syrjemmässä? Mitä he tykkää touhuta, onko ikinä sellaista että tylsistyvät? Itsellä nimittäin hyvin saman ikäisiä lapsia kuin teidän isommat :) Onko teidän lapsilla puhelimet, pelikoneet tms vai pärjäävätkö ilman? Teidän elämäntapa on niin kiehtova. Itse haaveilen syrjässä asumisesta luonnon rauhassa mutta muu perhe ei varmaan siihen tottuisi..Mutta ehkä vielä jonakin päivänä :) Ihanaa tammikuuta sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos viestistäsi! Pitäisi varmaan kysyä lapsilta,kuinka viihtyvät ja tykkäävät asua täällä,tai toki onhan siitä ollut puhettakin;)Hyvin ovat viihtyneet ja aika tuntuu kuluvan,kaikenlaista pikku tekemistä on,paljon leikkivät keskenään,sekä sisällä että ulkona:)ja lukeminen on myös suosittu harrastus tässä torpassa:)Luulen,että se on vaikuttanut paljon lasten viihtymiseen,kun ovat asuneet täällä jo ihan pikkuisesta asti ja kun on monta sisarusta,niin aina on seuraa;)Toki joskus myöhemmin saattaa eteen tulla aika,että syrjässä asuminen kyseenalaistetaan eikä enää ole muka mitään tekemistä,mutta uskon siihen,että sitten taas hieman vanhempana tätä elämäntapaa ja luontoa osaa arvostaa ihan eritavalla kun on nähnyt muutakin maailmaa:)Kysyit,onko lapsillamme puhelimia,vanhimmalla tyttärellä on älypuhelin ja nuorimmilla koululaisilla ihan peruspuhelimet. Kannettava tietokone löytyy,jolla katsellaan elokuvia ja nettiä.Pelikoneita ei ole ja ihan hyvin ollaan pärjätty.Jatka vain haaveilua ja jos suinkin mahdollista,niin toteuttakaa ihmeessä haaveenne jossakin vaiheessa!:)Kaikkea hyvää teidän perheelle!

      Poista
  2. Hei,
    Kiitos tuhannesti ihanasta bogistasi. Kuvat ja kertomuksesi tekevät minut onnelliseksi ja antavat valoa tulevaisuuteeni. Toivon sydän täydeltä perheellesi onnea ja jaksamista❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vain!
      ja kiitos mukavasta viestistäsi!:)Kaikkea hyvää myös sinulle:)

      Poista
  3. Sinulla on ihana blogi kiehtovine kuvineen ja juttuineen; löysin blogiisi vasta ja kun vain ehdin, luen lisää vanhempia juttujasi. Hienoa, kun jaksat jakaa näitä hetkiä myös meille lukijoille ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mari,

      ja kiitos viestistäsi! Ja kiva,kun löysit tänne blogiin,toivottavasti viihdyt:)Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle!

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja mukavia postauksia sinulla, odottelen aina kovasti, omalla tavalla voimaannuttavia

    VastaaPoista
  5. Kauniita talvisia kuvia:) Hyvää tammikuun jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hilu,

      ja kiitos viestistäsi ja oikein hyvää alkanutta uutta vuotta teidän perheelle!:)

      Poista